Antonio Conte lähtökuopissa – sanoi suorat sanat heti finaalitappion jälkeen: ”Tapaamme ensi viikolla”
Kuva: Getty Images
Internazionale-manageri Antonio Conte harkitsee seuran jättämistä. Italialaisluotsin joukkue hävisi Eurooppa-liigan finaalissa 2-3-lukemin Sevillalle perjantai-iltana ja jäi vahvasta kaudestaan huolimatta ilman pokaalia.
Conten tulevaisuus milanolaisseuran peräsimessä on ollut jo pidemmän aikaa tapetilla. 51-vuotias ei ole ollut tyytyväinen seurajohdon osoittamaan tukeen joukkueen kehittämisessä, mikä on saanut sekä hänet että puheenjohtaja Steven Zhangin varpailleen.
Jo ennen Eurooppa-liigan pudotuspelejä Conten epäiltiin lähtevän seurasta, oli finaalin lopputulos mikä tahansa. Italialaislähteiden mukaan Inter on jo kaavaillut entistä Juventus-luotsia Max Allegria joukkueen uudeksi päävalmentajaksi.
Conten tuoreimpien kommenttien perusteella hänen lähtönsä voi tapahtua hyvinkin pian, mutta lopullinen päätös riippuu myös seuran kannasta.
– Tapaamme ensi viikolla seuran kanssa ja teemme päätöksen tulevaisuudestani. En ole varma, olenko Internazionalen manageri enää ensi kaudella, mutta me päätämme siitä yhdessä. Inter suunnittelee tulevaisuuttaan joko minun kanssani tai ilman minua, Conte kertoi Sky Sportsille finaalitappion jälkeen.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Romano: Juventus täräyttää siirtopaukun, mutta asiassa on iso mutta
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Antonio Rüdiger lopettaa uransa Saksan maajoukkueessa