Barcelona tiedotti keskiviikkona, että Ronald Koeman on seuran uusi päävalmentaja. Koeman allekirjoitti Barcelonan kanssa kahden vuoden sopimuksen.

Koeman työskenteli ennen Barcelonan työtarjousta Hollannan maajoukkueen päävalmentajana. Hänen oli tarkoitus johdattaa Hollanti ensi kesän EM-kisoihin, jotka siirtyivät vuodella eteenpäin koronaviruksen takia.

Koeman jättää tehtävänsä Hollannin maajoukkueessa otettuaan Barcelona-pestin vastaan. Lehtitietojen mukaan Barcelona maksaa Hollannin jalkapalloliitolle 4-5 miljoonaa euroa Koemanista.

Koeman on Barcelonalle tuttu mies. Pelaajaurallaan Koeman edusti Barcelonaa vuosina 1989-95 voittaen muun muassa Mestarien liigan edeltäjän, Euroopan cupin vuonna 1992. Sen lisäksi Koeman juhli Espanjan mestaruutta Barcelonan paidassa neljästi.

Koemanin valmennusuran ensiaskeleet nähtiin seuratasolla Barcelonassa, jossa hän työskenteli edustusjoukkueessa Louis van Gaalin apuvalmentajana ja myöhemmin Barcelonan B-joukkueen päävalmentajana vuosituhannen vaihteessa. Samoihin aikoihin Barcelonaa edusti myös Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija Jari Litmanen.

Valmennusurallaan Koeman on valmentanut muun muassa Hollannissa Ajaxia, PSV:tä, Feyenoordia sekä AZ Alkmaaria. Englannissa kokemusta on karttunut Southamptonista ja viimeisimpänä Evertonista, josta Koeman sai lopulta potkut. Sen jälkeen Koeman on johdattanut Hollannin A-maajoukkueen vahvaan vireeseen.

Barcelonassa Koemania odottaa valtava työmaa. Barcelona on ajautunut kriisiin. Mestarien liigassa Bayern München murjoi Barcelonan puolivälierässä maahan 8-2-voiton myötä. Lisäksi Barcelona jäi La Ligassa toiseksi Real Madridin taakse. Myös Espanjan cupissa Barcelona jäi ilman palkintoa.

Bayern-tappio aloittikin seurassa suuren puhdistuksen. Ensin sai lähteä päävalmentaja Quique Setién. Sen jälkeen Barcelona antoi potkut tekniselle johtajalleen, Éric Abidalille, ja hänet korvasi Ramon Planes.