HIFK ottaa näkyvästi kantaa viikonloppuna kohun aiheuttaneeseen twiittiin. Ilta-Sanomien palkittu toimittaja Pekka Holopainen kirjoitti Twitterissä HIFK:n maalivahdista Arnold Origista vihjaillen ottelumanipulaatiosta. Holopainen myöhemmin poisti twiitin ja pahoitteli sen aiheuttamaa ”älyllistä kärsimystä”.

Holopainen otti kantaa Origin kahden keltaisen kortin myötä tulleeseen ulosajoon FC Interiä vastaan viime perjantaina pelatussa ottelussa. Origi sai molemmat varoitukset epäurheilijamaisesta käytöksestä. Origi ei hyväksynyt erotuomari Petri Viljasen päätöstä tuomita Interille rangaistuspotku ottelun loppuhetkillä.

Inter teki rangaistuspotkusta loppunumeroiksi jääneen 3-2-maalin. Rankkaria seuranneen ulosajon jälkeen HIFK:n maalille asteli kenttäpelaaja Matias Hänninen, koska lisävaihtoja ei voitu enää tehdä.

– Oliko pelannut koko 8 000 euron kausiansioillaan nigerialaiselle saitille tulosta? Holopainen kirjoitti twiitissään, jonka poisti myöhemmin.

Artikkeli jatkuu alla olevan kuvan jälkeen.

Holopainen valittiin vuonna 2012 Vuoden Journalistiksi, minkä lisäksi hänet on palkittu Urheilugaalassa Vuoden journalismiteosta vuonna 2009.

Seuraavana päivänä Holopainen pahoitteli twiittiään.

– Origi-twiittini oli täysin ääliömäinen. Se on nyt ajasta ikuisuudessa. Pahoittelen aiheuttamaani älyllistä kärsimystä.

Pekka Holopainen

@HolopainenPekka
Origi-twiittini oli täysin ääliömäinen. Se on nyt ajasta ikuisuudessa. Pahoittelen aiheuttamaani älyllistä kärsimystä.

Pelkkä pahoittelu ei kuitenkaan riittänyt HIFK:lle, joka otti asiaan kantaa tiistaina omassa tiedotteessaan.

HIFK:n mukaan Holopaisen twiitissä vihjailtiin ottelumanipulaatiosta.

Ottelumanipulaatio on vakavin syytös, jonka urheilijaan voi kohdistaa. Se asettaa kyseenalaiseksi urheilijan luonteen, integriteetin ja pelin hengen. Urheilussa on kovat sanktiot ottelumanipulaatiosta sekä seuralle että urheilijalle. Siksi tällainen syytös ei ole leikin asia, eikä tyhmä päähänpisto, jonka myöhemmin voi poistaa – varsinkaan, kun se tulee palkitulta ja yleensä luotettavalta urheilutoimittajalta. Luonteeltaan syytös on sama kuin jos poliitikkoa syytettäisiin vaalivilpistä tai lahjuksen ottamisesta – sitä ei tehdä leikillä tai huolimattomasti, tiedotteessa kirjoitetaan.

Tiedotteen mukaan Origi järkyttyi syytöksistä ja harkitsee tällä hetkellä jatkotoimenpiteitä.

Pelaaja on itse järkyttynyt syytöksestä, ja haluaisi tietää, miksi häntä epäillään vilpistä. Hän pohtii mahdollisia jatkotoimia, mukaan lukien rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta. HIFK tukee pelaajaa päätöksessään, mikä se sitten onkaan.

Tiedotteen lopussa ehdotetaan, että Holopainen pahoittelisi käytöstään suoraan Origille.

Jos yhdessä pelissä keittää yli koetun epäoikeudenmukaisuuden jälkeen, ei ole heti syytä heittää vakavia syytöksiä ilmaan. Olisiko Origille suunnatun suoran anteeksipyynnön paikka?

Voit lukea HIFK:n tiedotteen kokonaisuudessaan täältä.