Hongan tehottomuus maalipaikoissa jatkui – tolpat pelastivat SJK:n
Kuva: Juha Tamminen
Honka ja SJK kohtasivat maanantaina veikkausliigakamppailussa. Ottelussa ei maaleja nähty.
Honka hallitsi avausjaksoa, mutta jälleen kerran maalinteko tuotti tuskaa. Borjas Martin puski pallon tolppaan 26. minuutilla. Myös Jerry Voutilaisella oli avausjakson lopulla hyvä paikka viedä kotijoukkue johtoon, mutta laukaus kilpistyi SJK-puolustajaan.
Toisella jaksolla SJK pääsi paremmin peliin mukaan, mutta kotijoukkue kuitenkin hallitsi edelleen kenttätapahtumia. Vieraiden paras paikka osui Tucolle, jonka laukaus kuitenkin painui yli Honka-maalin.
Voutilaiselle siunaantui toinen huippupaikka reilun tunnin kohdalla. Keskikenttäpelaaja pääsi laukomaan vapaasti boksin sisällä vasemmalla jalallaan, mutta laukaus suuntautui reilusti yli maalin.
Honka jatkoi painostustaan aivan loppuun saakka. Vaihdosta kentälle tullut Elmo Heinonen laukoi pallon vielä lisäajalla tolppaan, mutta sen lähemmäksi kotijoukkue ei maalia kuitenkaan päässyt.
Honka on edelleen tappioton tämän kauden Veikkausliigassa yhdeksän pelatun ottelun jälkeen. Se on kuitenkin pelannut peräti kuusi tasapeliä. Maaleja se on onnistunut tekemään ainoastaan yhdeksän.
SJK puolestaan on voittanut kahdeksasta pelistä ainoastaan yhden. Myös seinäjokelaisille maalinteko on ollut vaikeaa, sillä verkko on heilunut ainoastaan kuusi kertaa.
Maanantain toisessa veikkausliigakamppailussa HIFK kaatoi TPS:n kotikentällään 2-0.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa