Internazionale murskasi tiensä Eurooppa-liigan finaaliin – kärkikaksikko hurjassa iskussa
Internazionale ja Shakhtar Donetsk ottivat mittaa toisistaan maanantai-iltana Eurooppa-liigan yksiosaisessa välieräottelussa Saksassa.
Inter murskasi Shakhtarin tieltään maalein 5-0, ja eteni siten perjantaina pelattavaan finaaliin, jossa vastaan asettuu Sevilla.
Inter nappasi siten Eurooppa-liigan finaalipaikan Antonio Conten ensimmäisellä kaudella seuran peräsimessä.
Conten suojatit olivat maanantai-iltana ylivoimaisia ja etenkin tehokkaita. Shakhtarilla oli omat puolittaiset maalintekopaikkansa, mutta viimeistely-yritykset jäivät ponnettomiksi. Inter nappasi johtoaseman 19. minuutilla Lautaro Martínezin komean puskumaalin myötä.
Peli repesi Interin hyväksi viimeisen puolituntisen aikana. Danilo D’Ambrosio puski Interin kahden maalin etumatkalle kulmapotkusta. Hetkeä myöhemmin Lautaro iski illan toisen täysosumansa komealla laukauksellaan. Tarkka laukaus lähti boksin ulkopuolelta ja löysi tiensä takanurkkaan.
Lautaron kärkipari Romelu Lukaku onnistui kahdesti maalinteossa viimeisen vartin aikana. Lukaku on ollut hurjassa vireessä Eurooppa-liigassa, ja onnistunut maalinteossa jo kymmenessä peräkkäisessä UEL-ottelussa.
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Haastattelu: IF Gnistanin Joakim Latonen unelmoi ulkomaista
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Joel Pohjanpalon Palermo pelaa loistavaa syyskautta – matkalla Serie A:han?
- Katso: Lionel Messi nousi Inter Miamin sankariksi upealla osumalla
- Gennaro Gattuson Lazio hurjassa vireessä – silti 70 000 katsojan stadion ammottaa tyhjyyttään
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa
