Japanilaisikoni teki upeaa historiaa – pelannut ammattilaistasolla viidellä eri vuosikymmenellä!
Kuva: Getty Images
FC Yokohaman keskushyökkääjä Kazuyoshi Miura, 53, pelasi eilen ensimmäiset minuuttinsa tällä kaudella Japanin liigacupissa Sagan Tosua vastaan, kun hän aloitti joukkueensa avauskokoonpanossa. Tunnin kohdalla vaihtoon otettu Miura saavutti käsittämättömän merkkipaalun, sillä mies on pelannut kilpatasolla nyt viidellä eri vuosikymmenellä.
Tälle kaudelle jatkosopimuksen allekirjoittaneelle Miuralle kausi on jo 35. ammattilaisjalkapallon parissa. Hän teki ammattilaisdebyyttinsä 19-vuotiaana vuonna 1986 brasilialaisen Santosin riveissä.
Suurimman osan urastaan Japanissa viettänyt Miura on esittänyt osaamistaan myös eurokentillä, sillä kaudella 1994-1995 hän edusti Serie A:ssa pelannutta Genoaa. Samalla kaudella Serie A:n maalikuninkaaksi kruunattiin Miuraa kaksi vuotta nuorempi 26 maalia viimeistellyt Gabriel Batistuta.
Japanissa kulttimaineeseen noussut hyökkääjälegenda on syntynyt vuonna 1967 – seitsemän kuukautta sen jälkeen, kun Englanti voitti historian ainokaisen MM-kultansa. Samana vuonna Miuran kanssa ovat syntyneet myös muun muassa Liverpoolin manageri Jürgen Klopp sekä Paul Gascoigne.
53-year-old Kazuyoshi Miura today played his first competitive game of 2020 for Yokohama FC, meaning he has now played competitive football in five separate decades:
❍ 1980s
❍ 1990s
❍ 2000s
❍ 2010s
❍ 2020s
What a man.
❍ 1980s
❍ 1990s
❍ 2000s
❍ 2010s
❍ 2020s
What a man.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
