Lähetys petti pahasti, suomalaisselostaja dramatisoi Ilveksen rankkarikisan UEFA:n liveseurannan kautta – ”Aivan yli-inhimillinen suoritus”
Kuva: Juha Tamminen
Irlantilainen Shamrock Rovers ja Ilves tarjosivat suorastaan huikean dramaattisen jalkapallo-ottelun Eurooppa-liigan karsinnoissa torstai-iltana. Suomalainen jalkapalloselostaja Velja Engström tarjosi ehkäpä silti illan sykähdyttävimmän suorituksen selostaessaan ottelun rangaistuspotkukilpailun UEFA:n live-seurannan avulla.
Ilves lopulta putosi jatkosta todella pitkäksi venyneen rangaistuspotkukilpailun päätteeksi. Rankkareita lauottiin peräti 13 ennen kuin ratkaisu saatiin. Ilveksen Eemeli Raittinen epäonnistui onnistuttuaan ensimmäisessä laukauksessaan, ja Roversin Joey O’Brien laittoi pallon ohi Mika Hilanderin.
Huima ottelu oli kaikkea muuta kuin helppo selostettava suomalaiselle Engströmille. Dublinista, Irlannista, lähetetty Ruudun lähetys pätki koko ottelun ajan ja pääasiassa tarjolla oli pysäytyskuvaa. Lopulta kuva pysähtyi kokonaan jatkoajan toisen jakson kuudennelle minuutille. Rankkarit Engström selosti UEFA:n live-seurannan avulla.
– Melkoista striimiä tarjoillaan Dublinista, mutta loppuun asti seurataan tämä ottelu. Klassikolta haiskahtaa, monessakin mielessä, Engström kommentoi ottelun aikana.
– Aikamoinen ilta takana. Kyllä sitä näköjään voi syttyä Uefan liveseurannalle ja kyllä siitäkin jutun juurta saatiin aikaiseksi! Hieno taistelu Ilvekseltä, harmi ettei riittänyt jatkoon. Kiitos kaikille katselijoille ja ennen kaikkea kuuntelijoille seurasta, Engström kiitteli ottelun jälkeen Twitterissä.
Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen.
Varmasti miellyttävä työpäivä. Ihailen suhtautumistasi, meikää ottaisi niin paljon pannuun että savuaisin kuin korsteeni.
Jos joku sanakirjaa väsäävä taho tarvitsee kuvaa sanan "ammattilainen" kohdalle, niin laittakaa siihen @veljaengstrom'in kuva.
Aivan uskomattoman hieno suoritus.
#UELfi #UEL #Veikkausliiga #Ilves #Ammattilaisuus
Aivan uskomattoman hieno suoritus.
#UELfi #UEL #Veikkausliiga #Ilves #Ammattilaisuus
Klassikon aineksia? @veljaengstrom venyi huippusuoritukseen selostaessaan Ilveksen rankkarikisan UEFA:n liveseurannasta ilman videokuvaa! #ruutu #uelfi #ilves #veikkausliiga ruutu.fi/video/3674241
...mutta sitten se valmiiksi kuppainen kuvayhteys vielä katkesi ja @veljaengstrom venyi aivan yli-inhimilliseen suoritukseen tykittelemällä maratonpilkkuskaban LIVESEURANNAN KAUTTA?!!? En minä tuohon olisi pystynyt. Ei tee edes tiukkaa myöntää sitä. Uskomatonta. #Ilves #UELfi 2/2
Klassikon aineksia? @veljaengstrom venyi huippusuoritukseen selostaessaan Ilveksen rankkarikisan UEFA:n liveseurannasta ilman videokuvaa! #ruutu #uelfi #ilves #veikkausliiga ruutu.fi/video/3674241
Arvostan suunnattomasti @veljaengstrom kiimaista paneutumista Shamrock-Ilves rankkarikisaan, jota kaveri seuraa UEFAn liveseurannasta
#UELfi
Herralta @veljaengstrom ikimuistoinen suoritus selostaa helkutinmoisella tunteella Ilveksen europeli Ruutuun pelkän livetulosseurannan perusteella. Oli tunnetta mukana. Ansaitsee 

#uelfi
Toivottavasti @ShamrockRovers käyttää voittorahansa vaikkapa kunnolliseen langalliseen internetyhteyteen.
#Ilves #UELfi
#Ilves #UELfi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi