Hollanti – Puola: Epävarmuutta ilmassa
Kuva: Getty Images
Nations League
Hollanti – Puola
Perjantai 04.09. klo 21:45
Yksi viikonlopun mielenkiintoisimmista peleistä on Hollannin ja Puolan välinen Nations League -ottelu. Molemmat kuuluvat Nations Leaguen A-ryhmään ja kentälle on heittää laadukkaita pelaajia. Koronatauko on toki aiheuttanut hankaluuksia molemmille ryhmille – Hollannilla on lisäksi ollut muitakin yllätyksiä.
Ronald Koeman nimittäin sai tilaisuuden Barcelonan peräsimessä ja Hollannin maajoukkue sai jäädä. Joukkue on tällä hetkellä väliaikaisessa valmennuksessa, mikä vaikeuttanee valmistautumista entisestään. Hollannin taso tuntui kuluneen vuosikymmenen aikana laskevan kuin lehmän häntä, mutta sittemmin uusi sukupolvi huippupelaajia on tullut kehiin Frenkie de Jongin johdolla. Taannoisissa EM-karsinnoissa Hollanti suoritti todella hyvin, joten kyseessä on tällä hetkellä huippujoukkue.
Puola ei pääse tähän matsiin aivan parhaillaan, sillä maaleja tiheään sylkevä Robert Lewandowski lepää kiihkeän Mestarien liiga -rupeaman jälkeen. Puolan tehot eivät toki ole yksin Lewandowskin harteilla, sillä Krzysztof Piatek osaa myös tämän homman. Lisäksi Puolan joukkue on muutenkin peruslaadukas ja tehoja löytyy monilta pelaajilta – lisäksi Hollannin kannattaa varoa joukkueen erikoistilanteita.
Lyö vetoa ottelusta:
Hollanti on luonnollisesti ottelussa selkeä suosikki, mutta kaikki epävarmuustekijät huomioiden Puola on pudotettu markkinoilla hieman oudosti täydeksi statistiksi. Siispä vetosuositukseen tulee Puolaa tasoituksella – yhden maalin tappiokin riittää lunastukseen. Vetosuositus on Aasialainen tasoitusveto, Puola +1.5 kertoimella 1,70. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet