Liverpool hankkimassa huippupelaajan Bayern Münchenistä
Kuva: Getty Images
Liverpool on päässyt Bayern Münchenin kanssa sopuun keskikenttäpelaaja Thiago Alcântaran siirrosta, kertoo BBC.
Hallitseva Valioliigan mestari maksaa Bayernille Espanjan maajoukkuepelaajasta ainakin 22 miljoonaa euroa. Summa voi kasvaa vielä 5,5 miljoonalla eurolla riippuen Liverpoolin menestyksestä Valioliigassa ja Mestarien liigassa.
Thiago, 29, solmii Liverpoolin kanssa nelivuotisen sopimuksen ja ottaa käyttöön pelinumeron kuusi. Hänestä on tulossa Liverpoolin siirtoikkunan toinen hankinta. Aiemmin punapaidat värväsivät jo laitapuolustaja Konstantinos Tsimikasin, 24, Olympiakosista 13 miljoonalla eurolla.
Bayern Münchenin päävalmentaja Hans-Dieter Flick vahvisti Thiagon lähdön torstaina lehdistötilaisuudessa.
– Thiago on poikkeuksellinen pelaaja, joka oli valtavan menestyksekäs seitsemän vuotensa aikana täällä. Hän on mahtava ihminen ja poikkeuksellinen ammattilainen. Tämä oli hyvin tunteellinen päivä, kun hän sanoi hyvästinsä.
Thiago aloitti ammattilaisuransa Barcelonassa, josta hän siirtyi Bayerniin kesällä 2013. Saksalaisjätin riveissä hän on voittanut seitsemän Bundesliigan mestaruutta, neljä Saksan Cupin mestaruutta, seurajoukkueiden maailmanmestaruuden ja viime kaudella Mestarien liigan. Espanjan A-maajoukkueessa Thiago on pelannut 39 ottelua.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan

- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen