MTV: RoPS tavoitteli Simo Valakaria uudeksi valmentajakseen
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan sarjajumbo RoPS nimitti keskiviikkona Mikko Mannilan joukkueen uudeksi päävalmentajaksi. HJK:n valmennusryhmään kuuluneen Mannilan sopimus ulottuu kauden 2022 loppuun.
RoPS:n ykkösvaihtoehto 45-vuotias Mannila ei ollut. MTV Urheilu kertoo jutussaan, että RoPS:n tähtäimessä oli todella iso kala, nimittäin SJK:n entinen mestarivalmentaja Simo Valakari.
Myös SuomiFutis-sivuston saamien tietojen mukaan Valakari harkitsi pestiä RoPS:ssa todella vakavasti, mutta yhdessä edustajiensa kanssa hän päätti lopulta kieltäytyä tarjouksesta.
Lapin Kansa puolestaan kertoo omassa jutussaan, että RoPS harkitsi pestiin myös vanhaa tuttua Kari ”Karo” Virtasta. 62-vuotias Virtanen on valmentanut RoPS:ia jo kolmeen otteeseen (1997-1999, 2007 ja 2012-2013) menestyksekkäästi, mutta nyt hän kieltäytyi pestistä henkilökohtaisista syistä.
Uudella valmentajalla Mikko Mannilalla on kova työ pitää RoPS sarjassa. 15 pelistään RoPS on saanut vain kaksi pistettä ja voittosaldo näyttää vielä nollaa. Karsijan paikalla oleva TPS on kahdeksan pisteen päässä ottelun vähemmän pelanneena ja kymmentenä olevaan Hakaan on matkaa yhdeksän pistettä. RoPS kohtaa seuraavassa pelissään kotikentällään puolustavan mestarin KuPS:n tulevana sunnuntaina.
RoPS:n seurapomo Risto Niva piti erittäin tärkeänä sitä, että Mannilan sopimus on monivuotinen, joten valmennustilanne on ratkaistu, vaikka sarjataso vaihtuisikin.
– Haluamme antaa Mikolle täyden työrauhan kasata tulevien kausien joukkueen sarjatasosta riippumatta, Niva totesi lehdistötilaisuudessa Lapin Kansan mukaan.
Mikko Mannila teki vielä maanantaina töitä HJK:n valmennusryhmässä ja veti ensimmäiset harjoituksensa RoPS:lle keskiviikkoaamuna. Hän uhkuu intoa uuden haasteen edessä.
– Olen tehnyt koko urani töitä päästäkseni veikkausliigajoukkueen päävalmentajaksi. Näitä pestejä on harvoin tarjolla, joten en kauaa miettinyt. Olen todella kiitollinen entiselle työnantajalleni, joka antoi minulle mahdollisuuden lähteä kesken kauden, Mannila lähetti terveisiä Helsinkiin.
– Rovaniemi on todellinen jalkapallokaupunki ja RoPS:n pitkä historia tunnetaan koko Suomessa. Viime vuosien satsaukset juniorivalmennukseen ovat niin lähellä omia arvojani.
– Takamatka on reilu, mutta lähdemme taistelemaan RoPSin viivan päälle. Jäljellä on vielä 12 peliä.
[readmore from=RoPS]
Mannila ei siirtynyt täysin tuntemattomaan paikkaan, sillä RoPS:ssa pelaa useita HJK:n lainapelaajia, joiden kanssa Mannila on keskustellut jo aiemmin kauden aikana. Hänen pelifilosofiansa on myös pitkälti samanlainen kuin RoPS:ia vielä viime kaudella valmentaneen HJK-valmentaja Toni Koskelan.
Aleksandr Kokkoa Mannila kertoo valmentaneensa jo kauan sitten, kun ”Boris” pelasi ensimmäisiä miesten pelejään Kakkosen PoPa:ssa. Mannila aloitti valmennustyönsä PoPa:ssa vuosina 2004-2006. Kokko pelasi joukkueessa vuonna 2005 ennen siirtoaan FC Hämeenlinnaan ja sieltä edelleen Honkaan.
– Parhaimmillaan Kokko on tämän liigan vaarallisimpia hyökkääjiä, Mannila täräytti.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa