Näkökulma: Vejlen renki – HIFK:n tähtipelaajan siirto Tanskaan nosti esiin karun faktan omistajien suhtautumisesta seuraan
HIFK tiedotti tänään, tiistaina, että joukkueen paras maalintekijä Luís Henrique siirtyy tanskalaiseen Vejleen kesken veikkausliigakauden. Henriquen siirto on todella kova kolaus HIFK:lle, joka kohtaa torstaina Stadin derbyssä HJK:n.
HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnströmin kommentit siirrosta eivät jättäneet kovinkaan paljon arvailujen varaan. HIFK jätettiin tylysti nuolemaan näppejään.
– Totta kai olemme pettyneitä siitä, ettei Luís jatka meillä kauden loppuun. Päätös ei ollut meidän ja ratkaisu tehtiin vasta viime viikon lopulla, joten emme enää pystyneet varautumaan asiaan, Lönnström kertoi HIFK:n tiedotteessa.
Veikkausliigan siirtoikkuna sulkeutui eilen, maanantaina. Näin ollen HIFK ei pysty hankkimaan enää korvaajaa ykköshyökkääjälleen. Alunperin Henriquen oli tarkoitus pelata veikkausliigakausi loppuun ja siirtyä sen jälkeen Vejleen, jonka kanssa brassihyökkääjällä on sopimus vuoteen 2022 saakka. Tanskan Superliiga käynnistyy tulevana viikonloppuna, ja Vejlen avausottelu on maanantaina Aarhusia vastaan.
Oikeastaan ensimmäistä kertaa HIFK:n omistajuuskuvio nousi negatiivisessa valossa esiin Henriquen kohdalla. HIFK:n ja Vejlen taustalla ovat samat herrat Jin Chang sekä Andrei Zolotko. Tässä vaiheessa on syytä avata tarkemmin HIFK:n ja Vejlen omistajuuskuvioita.
Chang on HIFK:n pääomistaja taustayhtiönsä Impress London Europe Ltd:n kautta, ja hänellä on HIFK Fotball AB:n osakkeista 51,9 prosenttia. Chang ja Zolotko istuvat HIFK Fotboll AB:n hallituksessa yhdessä Jan-Erik Eklöfin kanssa.
Tämän lisäksi Chang ja Zolotko toimivat myös tanskalaisen Vejlen taustalla. Nimellisesti seuraa johtaa Zolotko, jolle Chang antoi osuutensa vuonna 2019, kun hän ryhtyi HIFK:n pääomistajaksi.
– Se oli henkilökohtainen valintani. Myyminen on väärä sana, koska en myynyt osuuttani. Päätin, että Andrei (Zolotko) voi pitää kaikki osakkeeni seurasta, Chang kertoi toukokuussa 2019 HIFK:n järjestämässä lehdistötilaisuudessa, jossa Chang esiteltiin seuran uutena pääomistajana.
[readmore from=HIFK]
Zolotko on Vejlen pääomistaja sekä hallituksen puheenjohtaja. Vejle nousi alkavaksi kaudeksi Tanskan Superliigaan, ja seura haluaa vakiinnuttaa paikkansa Tanskan pääsarjassa. Henriquen kohdalla Vejlen etu pantiin tylysti HIFK:n edelle. Siitä ei pääse mihinkään.
Faktat tiskiin
HIFK:n taloudellinen tilanne oli keväällä 2019 surkea. Seuran kassa ammotti tyhjyyttään ja tulevaisuus oli vaakalaudalla.
– Meillä ei ollut akuuttia konkurssiuhkaa, mutta näimme niin, että jossain vaiheessa rahat loppuvat, HIFK:n toimitusjohtaja Christoffer Perret kommentoi toukokuussa 2019.
Silloin kuvioihin astuivat Jin Chang ja Andrei Zolotko, jotka tarjosivat Helsingin IFK:lle ulospääsyä tukalasta tilanteesta. HIFK tarttui tiettävästi ainoaan oljenkorteensa ja samalla käytännössä hyväksyi sen, että Vejlen etu menee tiukassa tilanteessa aina IFK:n edelle.
Tämä on toki täysin kiistaton tosiasia ja looginen kuvio, sillä Tanskan Superliigan kansainvälinen näkyvyys on aivan toista luokkaa Veikkausliigaan verrattuna. Superliigassa pyörii täysin eri kokoluokan rahat, ja pelaajista saatavat siirtokorvauksetkin lähes automaattisesti suurempia.
HIFK teki tavallaan sopimuksen paholaisen kanssa. Seura pysyi pystyssä, mutta hintana siitä se menetti myös päätäntävallan.
Eikä pidä ymmärtää väärin. Chang (ja Zolotko) ovat tuoneet HIFK:lle paljon hyviä asioita. Yhteistyö Vejlen kanssa on tähän asti toiminut hyvin molempiin suuntiin, ja ennen kaikkea HIFK:n suuntaan. HIFK on saanut rakennettua laadukkaan joukkueen, jossa on nähty esimerkiksi Henriquen kaltaisia huippupelaajia.
Täytyy myös muistaa, että vaikka Henrique lähtikin kesken kauden Tanskaan, löytyy HIFK:n kokoonpanosta yhä neljä lainapelaajaa Vejlestä. Nämä ovat Vitinho, Joel Mattsson, Adama Fofana sekä Foday Manneh.
[readmore from=jin-chang-lucas]
Nyt kuitenkin, ja oikeastaan ensimmäistä kertaa, yhteistyö seurojen välillä näyttäytyi HIFK:n kannalta murhenäytelmänä. Torstaina IFK pelaa Stadin derbyn, mikä ei todellakaan ole vain yksi ottelu muiden joukossa. Joukkueesta lähti valovoimainen tähtipelaaja, eikä tilalle saatu hankittua korvaajaa. On erittäin mielenkiintoista nähdä, nouseeko Henrique pikaisesti Vejlessä isoon rooliin. Mikäli ei, näyttää siirto entistä oudommalta.
IFK:n kannalta toivoa sopii, ettei vastaavanlaisia tapauksia nähdä montaa. Esimerkiksi maan äänekkäin kannattajaryhmä, Stadin Kingit, ei varmasti katso Henriquen siirtoa hiljaa vierestä. Ja kannattajat ovat HIFK:lle lopulta kaikki kaikessa.
Stadin Kingit on satavarmasti joukkueensa tukena hamaan loppuun saakka, mutta seurajohdon osalta tilanne on toinen. Kannattajat haluavat, että HIFK on isäntä talossaan, mutta Henriquen siirto paljasti karulla tavalla seuran olevan Zolotkon ja Changin silmissä Vejlen renki.
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Jürgen Kloppin entinen pelaaja pettyi luotsin ratkaisuun: ”En pysty ymmärtämään sitä”
- Ennakkopaketti Kansojen liigan otteluun Suomi-Englanti: Mistä näet pelin, arvioidut avauskokoonpanot ja Markku Kanervan kommentit
- Ranskan maajoukkueen ex-pelaaja tyrmistyi Kylian Mbappén ratkaisusta
- Sky: Jürgen Klopp tienaa suurta palkkaa Red Bullin organisaatiossa
- Argentiinan maajoukkuepelaajan kausi ohi – sai polvivamman
- FM: Kylian Mbappé haluaa pelata vain tärkeissä maaotteluissa – Ranskan jalkapalloliitto suuttui
- Anssi Suhonen sai siirtoikkunan sulkeuduttua ikävän tiedon – Huuhkajien keskikenttäpelaaja avasi hankalaa tilannettaan
- KuPS vahvisti tärkeän jatkosopimuksen
- Tämä asia MLS:ssä yllätti Matti Peltolan – ”En puhu ainoastaan Messistä ja Suárezista”
- Pikkuhuuhkajat oli yltää hurjaan urotekoon – Sveitsi tasoitti lisäajalla
- Anssi Suhonen sai siirtoikkunan sulkeuduttua ikävän tiedon – Huuhkajien keskikenttäpelaaja avasi hankalaa tilannettaan
- FM: Kylian Mbappé haluaa pelata vain tärkeissä maaotteluissa – Ranskan jalkapalloliitto suuttui
- Tämä asia MLS:ssä yllätti Matti Peltolan – ”En puhu ainoastaan Messistä ja Suárezista”
- Sky: Jürgen Klopp tienaa suurta palkkaa Red Bullin organisaatiossa
- Argentiinan maajoukkuepelaajan kausi ohi – sai polvivamman
- KuPS vahvisti tärkeän jatkosopimuksen
- Ole Gunnar Solskjaer kieltäytyi huippupestistä – palaamassa pian valmentamisen pariin
- Erling Haaland rikkoi yli 90 vuotta vanhan ennätyksen
- Nasser Al-Khelaïfi otti suorasanaisesti kantaa seurajoukkueiden MM-kisojen saamaan kritiikkiin
- Nikolai Alhon valmentaja vaihtuu taas – Claude Makélélé erosi pestistään seurajohdon vuoksi