Tuoreen Huuhkajien pelaajan seurassa koronarypäs – kaikkiaan 30 tartuntatapausta
Kuva: Getty Images
Puolan päävalmentaja Jerzy Brzeczekin koronavirustartunta ei ole ainoa Puolan jalkapalloilusta kantautuva iso Covid-19-uutinen. Sunnuntaina Ekstraklasan seitsemäntenä oleva Pogon Szczecin tiedotti seuran sisällä todetun peräti 30 koronavirustartuntaa.
Tartunnoista 21 on pelaajilla, kaksi valmennustiimin jäsenillä, neljä taustatiimiin kuuluvilla henkilöillä sekä kolme seuran hallinnon työntekijöillä. Sairastuneiden nimiä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta asia on suomalaisittain mielenkiintoinen sikäli, että Pogon Szczecinissä pelaa syyskuussa A-maajoukkueen mukaan ensi kertaa kutsuttu Santeri Hostikka.
Kun keskiviikon ja torstain aikana viisi joukkueen pelaajaa sai flunssan oireita, päätettiin kyseiset pelaajat eristää muista ja testata koronatartunnan varalta. Kun testitulokset olisivat positiivisia, testattiin lauantaina koko joukko muitakin henkilöitä. Testien tuloksena sairastuneiden määrä nousi 30:een.
Pogon Szczecin peruutti lauantain harjoituksensa ja kaikki sairastuneet on määrätty kotikaranteeniin. Myös sunnuntain sarjapeli Lech Poznania vastaan peruttiin.
[readmore from=Koronavirus]
Myös Ekstraklasan toinen sunnuntain ottelu Legia Varsova-Slask Wroclaw siirrettiin. Tämä ottelusiirto ei kuitenkaan johtunut koronaviruksesta vaan siitä, että Legia Varsova selvisi ensi viikolla pelattavalle Eurooppa-liigan playoff-kierrokselle ja pyysi siitä johtuen ottelusiirta.
Lähteet: Pogon Szczecinin kotisivut ja Kurier
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Jalkapallon MM-kisat 2026: Joukkueet ja pelaajat
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”