Dominot kaatuvat – SJK määrättiin karanteeniin, miten käy loppusarjojen?
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa eletään kauden ratkaisuhetkiä. Koronavirus on kuitenkin sekoittamassa pakan kokonaan. Viimeisimpänä SJK määrättiin varotoimenpiteenä karanteeniin.
SJK:n karanteeni johtuu siitä, että IFK Mariehamnin joukkueesta löytyi perjantaina neljä uutta koronavirustartuntaa. SJK kohtasi IFK:n viime sunnuntaina. Sen jälkeen IFK:ssa todettiin alkuviikosta yksi koronatartuna ja uusissa testeissä löytyi neljä lisää.
SJK:n ja TPS:n piti pelata rästiottelunsa pois alta tulevana sunnuntaina, mutta ottelu siirtyy pelattavaksi myöhemmin. Ottelun uudesta ajankohdasta ilmoitetaan myöhemmin.
Ottelusiirto saattaa tarkoittaa myös sitä, että runkosarjan päätöskierrosta joudutaan vielä siirtämään. Runkosarjan päätöskierrosta on siirretty jo aiemminkin, ja tällä hetkellä se pitäisi pelata sunnuntaina 1. marraskuuta.
Ensi viikolla veikkausliigaseurat päättävät loppusarjojen kohtalosta. Mikäli kausi päättyy runkosarjaan, mestariksi kruunataan lähes satavarmasti HJK.
Loppusarjat pitkittäisivät kautta jokaisen joukkueen kohdalla viidellä ottelulla. Näin ollen kautta jatkettaisiin marraskuun lopulle saakka. Se toisi omat haasteensa olosuhteiden osalta. Lisäksi Ykkösen karsija joutuu odottamaan liigakarsintoja todella pitkään, sillä Ykkösessä päätöskierros pelataan 31. lokakuuta.
SJK:n joukkue on asetettu varotoimenpiteenä karanteeniin IFK Mariehamnin joukkueen keskuudessa todettujen tartuntojen vuoksi:
sjk.fi/uutiset/tps-sj…
#SJKfi #Veikkausliiga
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
