Näkökulma: Ratkaistaanko mestaruus kabineteissa? – Veikkausliigalta surkeaa päätöksentekoa kriittisellä hetkellä

© Kuva: Juha Tamminen

Kattellaan sitten syssymmällä. Näin voisi kuvailla Veikkausliigan päätöksentekoa tällä hetkellä, kun korona ja talviset olosuhteet ovat hankaloittamassa kauden läpivientiä. Onko todella niin, ettei liiga saa seuroja päättämään loppukaudesta vasta kuin ensi viikolla, ja miten tähän on päädytty?

Veikkausliiga ilmoitti keskiviikkona, että runkosarjan päätöskierros siirtyy pelattavaksi sunnuntaina 1. marraskuuta. Tähän päädyttiin, kun IFK Mariehamnin joukkueesta löytyi koronatartunta, ja joukkue asetettiin kymmenen päivän karanteeniin. Karanteeni loppuu ensi viikon tiistaina. Samalla liiga ilmoitti seuraavasti:

– Veikkausliigan tavoitteena on kauden alusta lähtien ollut pelata loppusarjat. Tällä hetkellä tilanteet voivat muuttua nopeasti, jonka vuoksi loppusarjojen pelaamisen tilannetta tarkastellaan ensi viikolla.

Tilanne on siis tämä: Tänään, torstaina, Veikkausliigassa pelataan viisi ottelua, jonka jälkeen suurimmalla osalla on pelattuna 21 ottelua, näin ollen runkosarjaa on tällöin jäljellä enää yksi ottelu. TPS ja SJK pelaavat oman rästiottelunsa sunnuntaina ja HJK kohtaa karanteenissa nyt olevan IFK Mariehamnin torstaina 29. marraskuuta. Sen jälkeen kaikilla joukkueilla on jäljellä enää runkosarjan päätöskierros. Niin, tai sitten koko kauden päätöskierros.

Ratkaisu tähän saadaan siis ensi viikolla, jolloin kabineteissa saatetaan päättää mestari, europaikat, suora putoaja sekä karsija.

Kuka voittaa huutokilpailun?

Se, onko kautta jäljellä yksi ottelu, kaksi vai kuusi ottelua, on tietysti melko olennainen asia. Päätös olisi pitänyt tehdä viimeistään silloin, kun IFK Mariehamnin ja HJK:n välinen ottelu jouduttiin siirtämään, sillä tällöin kaikki keskeiset sijoitukset olisivat olleet edes teorian tasolla varmuudella vielä auki.

Jos esimerkiksi KuPS häviää Hakalle torstaina, HJK olisi lähes satavarmasti mestari, jos kausi päättyy runkosarjaan. Ensi viikolla saatetaan siis tehdä satojen tuhansien eurojen päätös, jonka lopputulema sinetöityi jo päätöstä aiemmin. Samankaltainen tilanne on myös TPS:llä ja Hakalla, jotka pelaavat sarjapaikasta.

On suoraan sanottuna uskomatonta, ettei Veikkausliiga ole osannut varautua vallitsevaan tilanteeseen paremmin. Yhtäkkiä runkosarjan toiseksi viimeisestä kierroksesta on tulossa sijoitusten kannalta koko kauden tärkein. Eikä siitäkään ole vielä täyttä varmuutta.

Sarjan pitkittäminen on jo pelkästään olosuhteiden takia ongelmallista. Koronan takia erikoisjärjestelyjä vaaditaan, mutta se ei poista kauden pitkittämisen tuomia haasteita esimerkiksi luonnonnurmen osalta. Puhumattakaan uusista mahdollisista tartunnoista, jotka pitkittäisivät kautta entisestään. Lisäksi Ykkösessä toiseksi sijoittuva joukkue saattaa joutua odottamaan liigakarsintoja kohtuuttoman pitkään.

Kirjoitin 2. lokakuuta näkökulman loppusarjojen kohtalosta, kun Veikkausliigassa nousi esiin ensimmäinen koronatartunta, ja TPS määrättiin karanteeniin. Jo silloin uhkakuvat loppusarjojen yllä olivat hyvin vahvasti nähtävillä. Kirjoitin tuolloin, että päätös loppusarjojen pelaamisesta pitäisi tehdä mahdollisimman pian. Silloin maajoukkuetauko antoi seuroille mahdollisuuden hengähtää ja katsoa kohti tulevaa. Liiga, eli seurat, päätti pitää loppusarjat väkisin mukana suunnitelmassa. Miksi ihmeessä?

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa toteuttaa seurojen tahtoa. Kuva: Juha Tamminen.

Kuten Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa on usein korostanut, nimenomaan seurat tekevät sarjaa koskevat lopulliset päätökset. Marjamaan rooli on toteuttaa seurojen tahtotilaa. Tällä menettelyllä on nyt päädytty siihen tilanteeseen, että 12 seuraa neuvottelevat ensi viikolla siitä, päättyykö sarja runkosarjaan, kun yksi ottelu runkosarjaa on enää jäljellä.

Seuroilla on hyvin erilaiset intressit neuvottelupöydän äärellä. Ne intressit voi jokainen käydä vilkaisemassa sarjataulukosta. Neuvotteluja katosta seuraavalla kärpäsellä on toivottavasti kuulosuojaimet, kun seurapomot huutavat Teams-keskustelussa oman seuransa kannalta parasta ratkaisua. On silkkaa höpinää väittää, että seurat ajattelisivat neuvotteluissa koronatilannetta, olosuhteita tai mitään muuta kuin oman seuransa parasta, ja se on täysin ymmärrettävää kilpaurheilussa.

Seurat tekevät lopullisen päätöksen

Kaiken tämän olisi voinut välttää sillä, että loppusarjat olisivat alunperin otettu pois ohjelmasta, kuten tehtiin esimerkiksi Ykkösessä ja Kansallisessa liigassa. Toimittajamme Heikki Kuparinen toi tämän esiin jo viime toukokuussa julkaistussa näkökulmassa.

Nyt jossittelu on turhaa. Veikkausliiga onnistui kauden läpiviennissään yllättävän hyvin aina loppumetreille saakka, osittain tuurilla ja osittain hyvin toimineilla erikoisjärjestelyillä. Loppusuoralla ongelmat sitten kasaantuivat syliin. Päätöksenteko on ollut hidasta, ja siitä on tulossa runkosarjan päätöskierroksen aattoiltana seurapomojen huutokilpailu.

Veikkausliiga on yhtä kuin sen seurat. Veikkausliigan asioista ei päätä Timo Marjamaa, ei liigan hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen, vaan sen seurat.

Lopullinen päätös sarjan kohtalosta saadaan ensi viikolla. Kaiken järjen mukaan päätös on se, että loppusarjat jäävät pelaamatta. Sen päätöksen olisi vain pitänyt tulla jo toukokuussa, mutta nyt se tulee pari päivää ennen jokaisen joukkueen viimeistä ottelua.

Muokattu 23.10. klo 11.09: Poistettu SJK:n twiitti jutusta ja viittaus SJK:n piikittelyyn.

Juho Hirvonen
Twitter: @jkhirvonen


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.