Mestarien liigan lohkovaiheessa ei nähdä tällä kaudella yhtään suomalaispelaajaa, eikä heitä Eurooppa-liigan lohkovaiheessakaan jonoksi asti ole. Toisin sanoen kaksi: Bayer Leverkusen Lukas Hradecky ja Glasgow Rangersin Glen Kamara.

Leverkusen sai paikan lohkovaiheessa suoraan Bundesliigan sarjasijoituksensa perusteella, mutta Rangers raivasi tiensä lohkoihin kolmen karsintakierroksen kautta. Ensin kaatui Gibraltarissa Lincoln Red Imps 5-0, sitten Hollannissa Willem II 4-0 ja lopulta eilen Turkin suurseura Galatasaray Skotlannissa 2-1. Huuhkajien Glen Kamara pelasi kaikissa kolmessa ottelussa Rangersin keskikentällä täydet 90 minuuttia.

Lohkovaihepaikka on Rangersille kolmas perättäinen. Galatasaray-ottelussa Rangersin maaleista vastasivat Scott Arfield ja James Tavernier, ennen kuin Marcao teki viime minuuteilla vieraille kavennuksen. Tavernierin maali oli koko joukkueen hienon syöttöpelaamisen tulos, ja maalin rakenteluun osallistui vahvasti myös Kamara.

Joitain yllätyksiäkin torstaisella playoff-kierroksella nähtiin. Joko Mestarien liigan tai Eurooppa-liigan lohkovaiheessa tällä vuosituhannella lähes joka vuosi nähty FC Basel putosi eurokentiltä hävittyään kotikentällään CSKA Sofialle 1-3. Sporting Lissabon puolestaan taipui itävaltalaiselle LASK Linzille tylysti 1-4.

Bundesliigan Wolfsburg puolestaan hävisi AEK Ateenalle vieraissa 1-2 ja sai niin ikään hyvästellä haaveet lohkovaihepeleistä. AEK:n voittomaalin teki lisäajan 4. minuutilla vain seitsemän minuuttia aiemmin kentälle vaihdettu Iranin maajoukkuepelaaja Karim Ansarifard. Kyseessä on ensimmäinen kerta neljään vuoteen, kun Saksalla ei ole täyttä seitsikkoa joukkueita lohkovaiheen peleissä.

Torstain ehdoton trilleri oli mittelö portugalilaisen Rio Aven ja Serie A:n AC Milanin välillä. Jatkopaikka meni lopulta AC Milanille, mutta vasta 24 rankkarin rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Molemmat joukkueet onnistuivat ensimmäisissä seitsemässä yrityksessään, kunnes ensimmäisenä epäonnistui maalin yli ampunut Milanin 18-vuotias Lorenzo Colombo. Rio Aven laitapuolustaja Nelson Montella oli paikka ratkaista kisa, mutta hänkin epäonnistui draamattisesti pallon osuttua molempiin tolppiin.

Kymmenensinä laukojina tuli maalivahtien vuoro. Sen paremmin Milanin Gianluigi Donnarumma kuin Rio Aven Pavel Kieszekkään ei pystynyt virkaveljeään yllättämään. Molemmat maalivahdit vetivät pilkkunsa maalin yli.

Lopulta rankkarikisa ratkesi 12. parissa, kun ensimmäiset pelaajat pääsivät laukomaan jo toista kertaa. Milanin tanskalaispuolustaja Simon Kjaer onnistui, mutta Rio Aven brasilialainen Santos Aderlan ei. Donnarumma torjui ratkaisevan yrityksen.

Rio Ave oli jatkopaikassa kiinni jo jatkoajalla, kun Dala Gelson teki heti jatkoajan alkajaisiksi tilanteeksi 2-1. AC Milan sai kuitenkin aivan jatkoajan päätteeksi rangaistuspotkun, josta Hakan Calhanoglu viimeisteli 2-2- tasoituksen ja vei pelin rankkarikisaan. Samasta tilanteesta Rio Aven Toni Borevkovic sai toisen varoituksensa ja hänet ajettiin ulos. Rankkari tuomittiin Borevkovicin käsivirheestä.

Varsinaisella peliajalla maalit teki ensin Milanin Alexis Saelemakers (51′) ja sitten Rio Aven Francisco Geraldes (72′). AC Milanin kokoonpanosta oli poissa koronakaranteeninsa takia Zlatan Ibrahimovic eivätkä käytössä olleet myöskään muun muassa Ante Rebic, Alessio Romagnoli tai Mateo Musacchio.

UEFA Europa League

@EuropaLeague
𝙏𝙃𝘼𝙏 penalty shoot-out = 😱😮🤯😳😵😲🥴

AC Milan = through to group stage in dramatic fashion

#UEL

AC Milan

@acmilan
PENALTY SHOOT-OUT
Rio Ave: ⚽⚽⚽⚽⚽⚽⚽❌⚽❌❌❌
#ACMilan: ⚽⚽⚽⚽⚽⚽⚽❌⚽❌❌⚽
@gigiodonna1!!
#RioAveMilan 2-2 #SempreMilan
#UEL

UEFA Europa League

@EuropaLeague
🔸 PLAY-OFF RESULTS! 🔸

✅ Group stage line-up complete

Best performance tonight was from ________ 🔥

* = AC Milan win 9-8 on penalties

#UEL

Lohkovaiheen 48 joukkueen joukossa on edustajia kaikkiaan 26 maasta. Kolme joukkuetta mukaan sai kaikkiaan seitsemän maata: Espanja, Englanti, Italia, Belgia, Hollanti, Itävalta ja Tshekki.

Lohkot arvotaan perjantaina kello 14. Lohkovaiheen pelit alkavat 22. lokakuuta. Kuudes ja viimeinen lohkovaiheen kierros pelataan 10. joulukuuta. Myös Eurooppa-liigan peleissä sallitaan Mestarien liigan tavoin viisi pelaajavaihtoa.

Lohkovaiheen arvonnan korijako:

Kori 1: Arsenal (ENG), Tottenham (ENG), AS Roma (ITA), Napoli (ITA), Benfica (POR), Bayer Leverkusen (GER), Villarreal (ESP), TsSKA Moskova (RUS), Braga (POR), Gent (BEL),
PSV Eindhoven (NED), Celtic (SCO)

Kori 2: Dinamo Zagreb (CRO), Sparta Praha (CZE), Slavia Praha (CZE), Ludogorets Razgrad (BUL), Young Boys Bern (SUI), Belgradin Punainen Tähti (SRB), Rapid Wien (AUT),
Leicester (ENG), FK Qarabağ (AZB), PAOK (GRE), Standard Liège (BEL), Real Sociedad (ESP)

Kori 3: Granada (ESP), AC Milan (ITA), AZ Alkmaar (NED), Feyenoord (NED), AEK Ateena (GRE), Maccabi Tel Aviv (ISR), Rangers (SCO), Molde (NOR), Hoffenheim (GER), LASK Linz (AUT), Hapoel Be’er Sheva (ISR), CFR Cluj (ROM)

Kori 4: Zorya Luhansk (UKR), Lille (FRA), Nice (FRA), Rijeka (CRO), Dundalk (IRL), Slovan Liberec (CZE), Antwerp (BEL), Lech Poznań (POL), Sivasspor (TUR), Wolfsberger AC (AUT), Omonia (CYP), CSKA Sofia (BUL)