Huuhkajat isännöi Bulgariaa sunnuntaina Olympiastadionilla UEFA Nations Leaguessa.

Nations League käynnistyi syyskuussa kahdella ottelulla. Markku Kanervan suojatit hävisivät Walesille Töölössä maalein 0-1, mutta muutamaa päivää myöhemmin Huuhkajat nappasi täyden pistepotin mukaansa Irlannista 1-0 -voiton myötä.

Teemu Pukin pelikunto on ollut kysymysmerkkejä täynnä. Norwich-kärki ei osallistunut keskiviikon Puola-otteluun jalkatulehduksen seurauksena, mutta Kanervan mukaan hyökkääjä on pelikunnossa sunnuntaina.

– Pukki harjoitteli eilen ja tänään. Luotan siihen, että hän on täydessä pelikunnossa huomenna, Kanerva totesi lauantaisessa lehdistötilaisuudessaan.

Siirtoikkunan lopussa Bayer Leverkusenista Union Berliniin siirtynyt Joel Pohjanpalo kertoi mietteitään tuoreesta seurastaan. Pohjanpalo teki Union-debyytissään maalin. Pohjanpalo ehti viettää seurassa vain muutaman vuorokauden ennen debyyttiään.

– Olen ollut siellä vasta pari kolme päivää, joten en ole ehtinyt paneutua asiaan. Tuli katsottua vain erikoistilanteita ja sitten tulikin kutsu kentälle. Fortuna Düsseldorf -aikanani tuli pelattua Unionia vastaan ja seuran fanikulttuuri ja historia on mitä on, Pohjanpalo kehui kulttiseuraa.