Huuhkajat pääsi pelaamaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna kotiyleisön edessä, kun se kaatoi sunnuntaina Olympiastadionilla Bulgarian 2-0 (lue raportti ottelusta). Voiton myötä Suomi repii eroa oman Nations League -lohkonsa joukkueista Irlantiin ja Bulgariaan, ja on lohkojohtaja Walesistakin vain pisteen päässä, kun puolet otteluista on pelattu.

Esitys oli Suomelta ehjä ja voitto hyvin ansaittu. Siksi onnistujiakin on selvästi enemmän kuin epäonnistujia. Käymme tässä parhaiten onnistuneet läpi.

Onnistujat

24-vuotias Glen Kamara tuntuu kuuluvan onnistujalistoille ottelu toisensa jälkeen. Rangersin keskikenttäpelaaja ehtii joka puolelle kenttää ja on nykyään ensimmäisiä pelaajia, joita Suomen pelaavaan kokoonpanoon piirretään.

Kamaran rutiinitasokin on häkellyttävän korkea, ja hän on pallorosvona ja hyökkäysten katkojana erittäin tärkeä pelaaja Suomelle. Kamaran itseluottamus on myös korkealla, ja häneltä nähtiin Bulgaria-pelissä mainioita väläytyksiä myös hyökkäyssuuntaan. Ei ihme, että Kamara äänestettin eilisen pelin parhaaksi pelaajaksi.

Huuhkajat

@Huuhkajat
TE ÄÄNESTITTE! #FINBUL-ottelun 𝐇𝐮𝐮𝐡𝐤𝐚𝐣𝐚 𝐨𝐟 𝐭𝐡𝐞 𝐌𝐚𝐭𝐜𝐡 on GLEN KAMARA! 🔝🦉🔥

Äänestyksen tulokset:
🥇 Glen Kamara 48 %
🥈 Robert Taylor 24 %
🥉 Fredrik Jensen 13 %

Mitä mieltä olet tuloksista? 🦉💬

Keskiviikkona jatketaan! 🇫🇮🆚🇮🇪

#Huuhkajat #MeOlemmeSuomi

Henrik Hyvönen

@henrikhyv
Glen Kamara vs. Bulgaria⁣

Syötöt: 59⁣
Tarkat syötöt: 58⁣
Pitkät pallot: 3⁣
Tarkat pitkät pallot: 3⁣
Avainsyötöt: 1⁣
Taklaukset: 2⁣
Onnistuneet taklaukset: 2⁣
Kaksinkamppailut: 3/5⁣
Katkot: 1⁣
Noudetut pallot: 11⁣

#Huuhkajat

Lähde: fotmob

Kamaran tavoin lokakuussa syntymäpäiviään viettävä, vielä 25-vuotias Robert Taylor on ollut syksyn maaotteluiden kovimpia esiin nousijoita. Taylor vetää norjalaisessa Brannissa suurella vastuulla ja hyvillä tehoilla, ja se heijastuu myös maajoukkueeseen.

Eilen Taylor tuuletti uransa ensimmäistä A-maajoukkuemaalia, kun hän ohjasi reppuun Teemu Pukin epäonnistuneen laukauksen. Maali ei kuitenkaan ollut Taylorin ainoa ansio, vaan hän rakenteli hyökkäyksiä erittäin vahvasti ja haki myös itse ratkaisuja. Jos Taylor jatkaa samaan malliin, aletaan pian puhua avauskokoonpanon vakiopelaajasta.

Robert Taylor pelasi jälleen erittäin hyvän ottelun. Kuva: Juha Tamminen

Yhtä lailla osakkeitaan nostaa pelistä toiseen Fredrik Jensen, joka teki jo toisessa syksyn Nations League -ottelussa maalin käytännössä heti kentälle tultuaan. FC Augsburgin pelaaja on pelannut maajoukkueurallaan vain yhden täyden 90-minuuttisen (Maltaa vastaan maaliskuussa 2018), mutta tehot 15 ottelusta ovat erinomaiset kuusi maalia ja kaksi maalisyöttöä.

Jensen perusteli haastattelussa pelin jälkeen tehojen löytämistä hymyssä suin pitkällä tukallaan, mutta voi hyvin olla, että oma osuutensa on myös rotevoituneella olemuksella, vastuun kasvamisen myötä lisääntyneellä itseluottamuksella sekä sillä, että Jensen on saanut pelata viime ajat ilman kiusallisia loukkaantumisia.

Henrik Hyvönen

@henrikhyv
Fredrik Jensen Suomen maajoukkueessa:⁣

Peliminuutteja: 569'⁣
Maaleja: 6⁣
Maaliin johtaneita syöttöjä:2⁣

Maaleja/90 min: 0,95⁣
Maaliin johtaneita syöttöjä/90 min: 0,32⁣
Maalit+maalisyötöt/90 min: 1,26⁣

#Huuhkajat

Suomen vasen laita rullasi ottelussa mainiosti, sillä myös Genkin Jere Uronen oli erinomaisella pelipäällä. Uronen hoiti leiviskänsä alakerrassa hyvin ja nousi hienosti tukemaan hyökkäyksiä. Uronen oli vahvasti rakentelemassa molempia maaleja.

Hienon paluun maajoukkueeseen teki pienen tauon jälkeen myös Jukka Raitala, Montreal Impactin kapteeni. Raitala oli syyskuun maaotteluista matkustusrajoitusten vuoksi sivussa, mutta osoitti eilen olevansa ehdottomasti mies paikallaan ja edelleen ykkösvaihtoehto Suomen puolustuksen oikealle laidalle. Juuri nyt Raitalan ottelurasitus on ollut hurja. Siitä hän puhui tässä SuomiFutiksen haastattelussa.

Tim Sparv oli mies paikallaan. Kuva: Juha Tamminen

Hyvän ysikymppisen veti myös Huuhkajien kapteeni Tim Sparv, joka toi olemuksellaan ja hyvillä katkoillaan ryhtiä keskikentälle ja esitti muutaman erinomaisen pystysyötön Suomen hyökkäyksiin.

Alakanttiin meni

Miinusmerkkisen ottelun pelasi Teemu Pukki, joka oli Suomen historiallisten EM-karsintojen selkeästi suurin onnistuja ja johtava pelaaja kymmenellä maalillaan. Pukin ruuti on ollut viime aikoina märkää niin Norwichissa kuin maajoukkueessakin, joten mahtaako hyökkääjä olla todella väsynyt? Niin paljon Pukki jo kauden 2019-2020 aikana pelasi. Mahdollisesti myös jalassa ollut tulehdus saattoi haitata pelaamista.

Oli syy mikä oli, Pukki ei onnistunut omissa maalipaikoissaan ja antoi pelissä useamman karkean harhasyötön. Tekemisestä huokui epävarmuus. Jokainen suomalainen jalkapallon ystävä kuitenkin tietää, mihin Pukki parhaimmillaan pystyy, joten ei kannata vetää liian suuria johtopäätöksiä siitä, jos Pukilla on pieni suvantovaihe meneillään.

Näkymättömäksi omalla tontillaan jäi vajaaksi 20 minuutiksi kentälle päässyt Pyry Soiri, joka ei saanut mitään merkittävää aikaan. Trendi on ollut näkyvissä jo jonkin aikaa. Soiri teki ensimmäisissä 15 maaottelussaan viisi maalia ja syötti kolme osumaa. Viimeisten kymmenen maaottelun saldo on puolestaan nolla maalia ja yksi maalisyöttö.

[readmore from=Huuhkajat]

Soirin seurajoukkue Esbjerg pelaa tällä kaudella Tanskan toisella sarjatasolla, ja suomalainen on ollut kuudesta pelistä vain yhdessä joukkueensa avauksessa. Kaksi viimeistä peliä on mennyt kokonaan penkillä. Vaikka vastuu maajoukkueessa on viime aikoina ollutkin melko vähäistä, pitäisi näyttöpaikan tullessa pystyä näyttöjä myös antamaan. Juuri nyt laiturihierarkiassa edellä ovat Lassi Lappalainen, Robin Lod, Robert Taylor ja Ilmari Niskanen.

Joona Toivio vastasi ”Bulgarian parhaasta maalipaikasta” ollessaan lähellä ohjata keskityksen omaan verkkoon. Toivion kokonaissuoritus oli kuitenkin niin hyvä, ettei häntä sovi pelkästään yhden hapuilun takia epäonnistujien puolelle sysätä.