Zlatan Ibrahimović nautti jälleen kahden maalin illasta, kun AC Milan voitti Internazionalen 2-1-lukemin Milanon derbyssä.

39-vuotias ruotsalaistähti on tehnyt nyt neljä maalia viimeiseen kahteen otteluunsa Italian Serie A:ssa. AC Milan on puolestaan voittanut kauden kaikki neljä sarjaotteluaan, ja on puhtaan pelinsä ansiosta taulukon piikkipaikalla 12 pisteessä.

Ibrahimović avasi ottelun maalihanat pelin 13. minuutilla, kun hänet kaadettiin rangaistusalueen sisällä sääntöjen vastaisesti. Samir Handanović onnistui torjumaan Ibrahimovićin pilkun, mutta reboundin ruotsalaistähti ohjasi viileästi sisään.

Vain kolme minuuttia myöhemmin Ibrahimović maalasi jälleen. Kliininen kärkimies viimeisteli Rafael Leaon keskityksen Handanovićin selän taakse ensimmäisellä kosketuksellaan Inter-maalin takatolpalta.

Squawka

@Squawka
No player has scored more goals (4) than Zlatan Ibrahimovic in Serie A this season.

39 years old and showing no signs of slowing down. 🍷

Romelu Lukaku kavensi lukemat 2-1:een puolen tunni kohdalla, mutta pisteille Inter ei yltänyt. AC Milan onnistui pitämään sinimustat aisoissa ja nappasi ottelusta kauden neljännen voittonsa.