Lähde: Cristiano Ronaldon ja Lionel Messin kohtaaminen siirtyy joulukuulle – Ronaldo antoi taas positiivisen koronanäytteen
Kuva: Getty Images
Juventuksen tähtipelaaja Cristiano Ronaldo on antanut portugalilaisen Correia de Manha -sanomalehden mukaan toistamiseen positiivisen koronanäytteen.
Juventus kohtaa ensi viikon keskiviikkona Barcelonan Mestarien liigan toisella ottelukierroksella. Ottelua on hehkutettu ennakkoon kahden pelaajasuuruuden kohtaamisena, eli Lionel Messin ja Ronaldon. Portugalista kantautuneiden tietojen pohjalta Ronaldoa ei Barcelona-ottelussa nähdä.
UEFA:n protokollan mukaisesti pelaajan täytyy antaa negatiivinen näyte viikko ennen pelattavaa ottelua.
Ronaldo jätti Portugalin maajoukkueen 13. lokakuuta, kun hän antoi ensimmäisen kerran positiivisen testinäytteen. Mikäli Ronaldo olisi saanut nyt negatiivisen testituloksen, olisi hän luultavasti voinut pelata ensi viikolla. Serie A:n puolella Juventus kohtaa tulevana viikonloppuna Veronan.
Ronaldo ja Messi eivät ole kohdanneet aiemmin Mestarien liigan lohkovaiheessa. Nyt kahden suuren kohtaamista saadaan odottaa joulukuulle saakka, kun Barcelona ja Juventus kohtaavat seuraavan kerran. Kyseinen ottelu pelataan Camp Noulla 8. joulukuuta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin