Manchester United – Tottenham: Suurjoukkueet otteluruuhkassa
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Manchester United – Tottenham
Sunnuntai 04.10. klo 18:30
Sunnuntaina Valioliigassa nähdään kahden otteluruuhkassa vellovan suurjoukkueen välinen taistelu. Kiirettä on pitänyt varsinkin vierailija Tottenhamilla, joka otteli tiistaina liigacupissa ja torstaina Eurooppa-liigassa – jälkimmäisen vieläpä vahvalla kokoonpanolla. Manchester United on tahkonnut viikolla pelkästään liigacuppia.
Unitedin kausi alkoi katastrofaalisella kotitappiolla Crystal Palacelle. Sen jälkeen on kairattu kaksi voittoa EFL Cupista sekä viime viikonlopun liigavoitto Brightonista, joka olisi voinut päättyä pelitapahtumien puolesta vaikkapa tappioon. Peliesitysten puolesta Ole-Gunnar Solskjaerin suojatit eivät ole loistaneet alkukauden aikana ja varsinkin puolustustyöskentelystä tulee pyyhkeitä. Tästä ottelusta varmuudella sivussa ovat Alex Tuanzebe sekä Phil Jones. Viikolla ykköskorin miehet eivät rasittuneet cupin pelissä.
Spurs kierrätti myös rajusti tiistaina liigacupissa, mutta torstaina Maccabi Haifaa vastaan oli parasta pöydässä. 7-2 lukemat kertovat, että tehojakin alkaa löytyä. Viime viikonloppuna Newcastlea vastaan Spurs onnistui jotenkin hukkaamaan kaksi pistettä totaalisesta dominanssistaan huolimatta. Gareth Balen ei odoteta vielä debytoivan vieraiden paidassa. Giovani Lo Celso sekä Son Heung-Min ovat todennäköisimmin sivussa.
Lyö vetoa ottelusta:
Unitedin epävarmuus ja Spursin rasitus kompensoivat toisiaan. Parhaiten tässä ottelussa maistuu se, että maaleja nähdään molemmissa päissä. Vetosuositus on siis Molemmat joukkueet tekevät maalin – KYLLÄ kertoimella 1,69. tarjoaa 100% talletusbonusta. Saat 25 euroon asti talletuksen heti tuplana tilille. Lisäksi luvassa mm. 5 euron ilmaisveto! Kierrätysvaatimus on niin helppo, ettei mitään järkeä. Vain 1x kierrätys! LYÖ VETO Lunasta in 100% talletusbonus näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat 25 euron talletuksella 50€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan