Kolme peliä, kuusi maalia. Ikää 39 vuotta. Mikään ei tunnu pysäyttävän maanantaina jälleen AS Roman verkkoon kaksi maalia tehnyttä Zlatan Ibrahimovicia. Ei ainakaan ikääntyminen. Jos joku ajatteli ruotsalaishyökkääjän parasta ennen -päiväyksen jo umpeutuneen, niin Serie A:n maalipörssin kärkisija – kahdesta koronaviruksen takia missatusta ottelusta huolimatta – kertoo jostain aivan muusta.

Kaiken kukkuraksi Zlatan on nyt tehnyt yhtä monta maalia kahden milanolaisseuran paidassa, joten AC Milanin faneille lienee hymy juuri nyt leveä.

Gracenote Live

@GracenoteLive
⚖️ - @Ibra_official has now scored as many Serie A goals for @acmilan as for city rivals Internazionale (both 57).

Milan: 57 goals in 82 Serie A appearances
Inter: 57 goals in 88 Serie A appearances

#SerieA #MilanRoma

Ruotsalainen fysiologian professori Björn Ekblom jutteli Ibrahimovicin poikkeuksellisuudesta Expressenille ja uskoi, ettei Zlatanilla ole vielä mikään kiire jäädä eläkkeelle.

– Meidän täytyy tehdä ero eri pelaajatyyppien välille. On olemassa paljon esimerkkejä pelaajista, jotka ovat pelanneet korkealla tasolla lähemmäs 50 vuoden ikää saakka. Heidän kohdallaan on kuitenkin usein kyse puolustuspelaajista, jotka voivat seistä alhaalla ja pitkään ja vain purkaa palloja pois, Ekblom aloitti.

– Kun puhutaan hyökkääjistä – ja varsinkin hyökkääjistä modernissa jalkapallossa, jossa pitää myös puolustaa – on Zlatan lähestulkoon ainutlaatuinen.

Ekblom huomauttaa, ettei Zlatanin peli perustu vain kuntoon, vaan pikemminkin erinomaisiin teknisiin ominaisuuksiin, voimaan ja peliälyyn.

– Silloin sillä ei ole väliä, onko hän 39- vai 32-vuotias, sillä hänellä on samat kyvyt tallella edelleen.

Zlatan pelasi urallaan pitkään ilman vakavia loukkaantumisia, kunnes sai vuonna 2017 polven ristisidevamman. Moni pelkäsi uran jo päättyneen, mutta Zlatan taisteli tiensä takaisin kentille entistäkin ehompana. Kunnianhimo, voitontahto ja kurinalaisuus ovat tallella edelleen, sillä pelikaverit AC Milanissa todistavat Zlatanin olevan säännöllisesti ensimmäisenä treenikentällä ja viimeisenä lähdössä pois.

– Se on uskomatonta. Hän on 39 ja on voittanut periaatteessa kaiken mahdollisen, mutta tekee aina kovasti töitä suoriutuakseen peleissä mahdollisimman hyvin. Ja kun hän tekee niin, meistä muista tuntuu siltä, että meidän täytyy tehdä hommia vähintään yhtä kovaa päästäksemme hänen tasolleen, espanjalainen Samu Castillejo kommentoi.

Corriere della Seran mukaan Zlatan on saanut Milanissa oman, hänen tarpeisiinsa sopivan treeniohjelman, sekä oman autonkuljettajan, jottei liikenteen stressistä tarvitse murehtia. Milanon yöelämässä Zlatania ei nähdä koskaan, vaan hän viihtyy vapaa-ajallaan mieluummin luonnossa – kalastamassa, metsästämässä tai ratsastamassa.

Zlatanin sopimus kattaa vain tämän kauden, mutta AC Milanin urheilujohtaja Paolo Maldini on jo vahvistanut, että sopimusta pyritään jatkamaan ainakin vuodella. Björn Ekblomkin uskoo, että taso pysyy korkeana tulevallakin kaudella – ja pidempäänkin.

[readmore from=Ibrahimovic-Zlatan]

– Minä uskon, että hän voi pelata tällä tasolla vielä kolme-neljä vuotta, jos hän saa roolin, jossa hänen ei tarvitse juosta erityisen paljoa. Se on ainoa asia, mikä voisi muodostua hänelle ongelmaksi, Ekblom arvelee.

– Hänen kehonsa on kuitenkin uskomattoman voimakas. Hän on niin hyvin treenattu. Sillä saralla hän ei häviä kellekään huipputason hyökkääjälle. Jos hänen motivaationsa säilyy, voi hän pelata vielä pitkään.