Puola – Suomi: Maaottelut käyntiin harjoituspelillä
Kuva: Juha Tamminen
Harjoitusottelu
Puola – Suomi
Keskiviikko 07.10. klo 21:45
Huuhkajat kohtaa keskiviikkona Gdanskissa Puolan harjoitusottelussa, joka piti alun perin pelata jo viime keväänä, mutta maailmantilanne sotki kaiken. Keskiviikon ottelulla ei ole kummallekaan joukkueella kovin suurta painoarvoa, joten ottelussa nähtäneen hieman uuden kokeilua ja sisäänajoa.
Puolan joukkue on sangen kovatasoinen ja lähihistoriasta löytyy MM-kisoja ja EM-kisojen jatkopaikka. Tähän otteluun Puola ei lähde kuitenkaan parhaimmalla kokoonpanollaan: huippuhyökkääjä Robert Lewandowski huilannee tämän pelin. Lisäksi Arkadiusz Milik, Wojciech Szczęsny, Piotr Zieliński sekä päävalmentaja Jerzy Brzęczek ovat poissa koronaan liittyvien seikkojen vuoksi. Toki Puolalta löytyy kelpo pelimiehiä tilalle, mutta kyllä poissaolot syövät pahanlaisesti joukkuetta.
Myöskään Huuhkajat eivät lähde aivan parhaillaan tähän harjoituspeliin: Teemu Pukki, Tim Sparv, Jasse Tuominen ja Robin Lod eivät pue tähän matsiin. Pukin jalassa on tulehdus, mutta miehen toivotaan olevan viikonloppuna pelikunnossa. Aapo Halme ja Marcus Forss ovat kunnostautuneet seuroissaan, mutta he ovat tällä hetkellä ensisijaisesti U21-joukkueen mukana. Markku Kanerva lähtee tähän peliin todennäköisesti puolustusvoittoisella taktiikalla, sillä se palvelee parhaiten ensi kesän EM-kisoihin valmistautumista.
Lyö vetoa ottelusta:
Gdanskiin otetaan jonkun verran yleisöä, joten kotiedustakin voidaan vaihteeksi puhua. Puolan leveys kestää kierrätyksen Huuhkajia paremmin, joten liputan kotivoiton puolesta tässä ottelussa. Vetosuositus on Puola voittaa ottelun kertoimella 1,70. LYÖ VETO tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa. Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos