Valioliigan mestaruutta puolustava Liverpool aloitti kauden 2020-2021 tyylikkäästi kolmen voiton suoralla. Juuri ennen maaottelutaukoa liito kuitenkin tyssäsi tylysti, kun Aston Villa rökitti Liverpoolia jokseenkin absurdilla tavalla maalein 7-2.

Liverpoolin alkukaudessa ei ole ollut tuttua loistoa, sillä se on hävinnyt alkukauden aikana myös kaksi tärkeää peliä Arsenalille – molemmat rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Elokuun lopussa Arsenal kellisti Liverpoolin Community Shieldissä ja lokakuussa Gunners oli parempi Liigacupin mittelössä.

Lauantaina pelattu Merseysiden derby päättyi 2-2 -tasapeliin Valioliigan sarjajohtaja Evertonia vastaan. Kaikkein ikävintä ottelussa ei Liverpoolin kannalta ollut kuitenkaan voitotta jääminen, vaan todellisen luottopuolustajan Virgil Van Dijkin polvivamma. Van Dijk kolaroi Evertonin maalivahti Jordan Pickfordin kanssa ja joutui varhain vaihtoon.

Liverpool vahvisti sunnuntaina, että hollantilaistoppari joutuu leikkauspöydälle. Virallista arviota toipumisajasta ei ole esitetty, mutta mediassa on liikkunut spekulaatioita siitä, että Van Dijk voisi olla sivussa noin 7-8 kuukautta. Se merkitsee sitä, että topparikolossi olisi sivussa pahimmillaan lähes koko kauden.

Liverpool FC

@LFC
Virgil van Dijk will undergo surgery on the knee injury sustained during Saturday’s 2-2 draw at @Everton.

Following surgery, Virgil will begin a rehabilitation programme to enable him to reach full fitness as soon as possible.

You'll come back stronger, @VirgilvDijk 💪

Liverpool FC

@LFC
We're all with you every step of the way, @VirgilvDijk ❤️

#YNWA 💪

Virgil van Dijk

@VirgilvDijk

Van Dijk siirtyi Liverpooliin tammikuussa 2018 seuran ennätyssiirtosummalla, vajaalla 85 miljoonalla eurolla. Hollantilaisen roolista kertoo se, että hän on pelannut siitä lähtien lähes kaikki Liverpoolin valioliigaminuutit. Mestarien liigassa Van Dijkilta on jäänyt väliin kaksi ottelua: yksi helmikuussa 2018 Liverpoolin johdettua Portoa avausosan jälkeen 5-0 ja toinen helmikuussa 2019 pelikiellon takia.

Squawka

@Squawka
Since Virgil van Dijk made his Premier League debut for Liverpool, he has played 98.6% of all available PL minutes and appeared in all 95 possible games.

This is completely new territory for Liverpool. 😳

Van Dijk on myös Hollannin maajoukkueen kapteeni ja ehdoton avainpelaaja. Pahimmassa tapauksessa myös ensi kesän EM-kisat ovat hänen osaltaan uhattuna.

Liverpoolissa mietittäneen kuitenkin juuri nyt kuumeisesti, kuinka Van Dijkin jättämä valtava ammottava aukko saadaan paikattua, sillä tilanne on joukkueelle täysin uusi, kausi vasta alussa ja siirtoikkuna kiinni. Valioliigan mestaruustaisteluun hollantilaisen vakava loukkaantuminen on merkittävä ja erittäin valitettava käänne.