Diego Maradonan kuolinsyy tarkentui – nähtiin viimeisen kerran elossa tiistai-iltana
Kuva: Getty Images
Suru valtasi jalkapallomaailman keskiviikkona, kun uutinen legendaarisen Diego Maradonan kuolemasta kantautui Buenos Airesista. Nyt suuri argentiinalaislehti Clarín on kirjoittanut tarkempia tietoja Maradonan kuolemasta, sillä kuolemansyytutkimus valmistui jo keskiviikkona paikallista aikaa.
Maradona löydettiin kuolleena paikallista aikaa kello 11.30 keskiviikkona, kun häntä mentiin herättämään. Alustavan kuolemansyytutkimuksen mukaan hänen kuolemansa johtui akuutista, vakavasta sydämen vajaatoiminnasta, joka johti vakavaan keuhkoödeemaan.
Maradona oli kuollessaan kotonaan Tigren kaupungissa, Buenos Airesin esikaupunkialueella, San Andrésin kaupunginosassa. 30. lokakuuta 60 vuotta täyttänyt Maradona oli palannut kotiinsa joitain päiviä aiemmin oltuaan sairaalassa leikkaushoitoa vaatineen, aivoissa olleen verihyytymän vuoksi.
Maradona kuoli nukkuessaan, ja apu tuli aivan liian myöhään. Häntä yritettiin elvyttää, kun hänet löydettiin puoli kahdeltatoista, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Edellisen kerran Maradona nähtiin elossa tiistai-iltana noin kello 23 paikallista aikaa.
[readmore from=Maradona-Diego]
Clarínin mukaan Maradonan perhe ja lähipiiri olivat tulkinneet pelaajasuuruuden olleen viime päivinä ”hyvin levoton ja hermostunut”. Siksi he harkitsivat Maradonan siirtämistä Kuubaan kuntoutumisen ajaksi. Maradona vietti aikoinaan Kuubassa joitain vuosia taistellessaan kokaiiniriippuvuuttaan vastaan.
Kuolemansyytutkimus tehtiin Maradonalle San Fernandon sairaalassa kello 19.30-22 paikallista aikaa. Hieman ennen kello 23:a Maradonaa kuljettanut ambulanssi lähti sairaalasta kohti Buenos Airesin keskustassa sijaitsevaa La Paternalin kaupunginosaa, jossa Maradonan ruumiinvalvojaiset pidettiin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Ronald Koeman Marokko-pelistä: ”Tulee hieman liian aikaisin”
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- Japanin valmentaja teki neljä vuotta sitten MM-kisoissa virheen, jota ei aio toistaa
- Japanin ykköstähti sivussa MM-trilleristä Brasiliaa vastaan
- LIVESEURANTA: Brasilia ja Japani illan huippukamppailussa!
- Carlo Ancelottilla suuri kunnioitus Brasilian MM-vastustajalle: ”Yksi maailman parhaista”
- Saksa ennakkosuosikkina MM-pudotuspeliin – ”Epämukava vastustaja”
- Etelä-Afrikka putosi MM-kisoista – valmentaja huokaili: ”Kukaan ei usko minua”
- Etelä-Korean valmentaja erosi valtavan kritiikkivyöryn alla – presidentti kutsui ”epäpäteväksi”
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille