Diego Maradonan lääkäri kiisti laiminlyöntisyytökset ja puhui avoimesti kaksikon tarinasta – ”Olen vastuussa hänen rakastamisestaan ja hänen elämänsä pitkittämisestä”

© Kuva: Getty Images

Kerroimme aiemmin sunnuntaina, että Diego Maradonan henkilökohtaista lääkäriä Leopoldo Luqueta epäillään asianmukaisen hoidon laiminlyönnistä ja mahdollisesta kuolemantuottamuksesta. Buenosairesilainen syyttäjä määräsi sunnuntaina kotietsinnän sekä Luquen kotiin että hänen vastaanotolleen. Molemmissa osoitteissa vieraili noin 30 poliisia, yli kolme ja puoli tuntia kestäneissä etsinnöissä.

Syyttäjä ei kommentoinut medialle etsintöjen tuloksia, mutta Leopoldo Luque itse puhui toimittajille sunnuntaina. Luque kiisti syyllistyneensä hoitovirheisiin ja kertoi avoimesti hänen ja Maradonan välisestä, ajoittain myrskyisästäkin suhteesta.

– En ole puhunut syyttäjän kanssa mistään olennaisesta. (Maradonan tytärten) Dalman ja Gianninan kanssa olin hautajaisiin saakka. Olen myös puhunut Janan (kolmannen tyttären) ja Dieguito Juniorin (Maradonan pojan) kanssa, Luque kertoi.

– Minä olen vastuussa Maradonan rakastamisesta, hänen elämänsä parantamisesta ja hänen elämänsä pitkittämisestä.

Tärkein Luqueen kohdistuva epäily koskee sitä, oliko Maradona todella siinä kunnossa, että hän saattoi lähteä sairaalasta aivoleikkauksensa jälkeen. Näin lääkäri vastasi uteluihin:

– En tiedä, kuka päätöksen teki. Hän oli potilaana siinä kunnossa, että saattoi lähteä sairaalasta. Diego olisi pitänyt sijoittaa kuntoutusklinikalle, mutta hän kieltäytyi siitä. Onnistuimme saamaan hänelle sairaanhoitajan, mutta Diego sai kuitenkin kävellä pois sairaalasta. Kenenkään ei tarvinnut allekirjoittaa mitään.

Luquen mukaan Maradonan viime ajat eivät olleet onnellisia, ja lääkäri kantoikin huolta potilaastaan.

– En minä ollut lähipiiriä. Diego teki, mitä halusi.

– En käynyt hänen luonaan hänen syntymäpäivänään (30.10.). Diegolla ei ollut elämää. On asioita, joihin minä en voi vaikuttaa tai ottaa kantaa. Minusta oli kurjaa nähdä hänet sellaisena. Siksi kävin maanantaina hänen kotonaan. Hän heitti minut ärtyneenä ulos, kuten aina.

– Minä halusin hänen nauttivan perheestään. Uskoin sen tekevän hänelle hyvää. Maradona oli yksinäinen ja kaipasi vanhempiaan. En epäile yhtään, etteikö hänen perheensä rakastanut häntä. Minä kävin hänen luonaan, vaikkei hän halunnutkaan.

– Hyvinä aikoina kaikki olivat Diegon tukena. Minä annoin hänen hengähtää. En aavistanut, että näin voisi käydä, Luque surkutteli.

Sen Luque kiisti jyrkästi, että Maradonan leikannut sairaala Olivos olisi suositellut hänen pysyvän sairaalassa pidempäänkin. Se on Luquen mielestä yksiselitteisesti valhe.

– Kukaan ei tehnyt hoitovirhettä. Diego sai sydänkohtauksen. On maailman tavallisin juttu, että potilas, jolla on hänenlaisensa oireet, kuolee juuri niin. Teimme kaiken vähentääksemme sen mahdollisuutta, ja sairaala toimi täydellisesti.

– Pitkitin hänen sairaalassa oloaan niin paljon kuin pystyin, mutta minulle sanottiin, että se on leikkaussairaala eikä kuntoutuskeskus.

Luquen ja Maradonan välinen suhde oli paljon syvempikin kuin vain lääkärin ja potilaan välinen hoitosuhde. Hänen mukaansa Maradona vihasi lääkäreitä ja psykologeja, mutta sieti Luqueta hänen aitoutensa takia.

– Diego heitti minut useita kertoja ulos talostaan, mutta soitti minulle myöhemmin. Suhteeni Diegoon oli kuin kapinallisen isän ja pojan välinen suhde. Jos minä en ollut Diegon vierellä, häneltä ei olisi poistettu edes viisaudenhammasta.

Lähde: AS


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.