Espanjalaisluotsi sai tietää potkuistaan median välityksellä – ”Se sattuu”
Kuva: Getty Images
AS Monaco nimesi Robert Morenon päävalmentajakseen tammikuussa.
Aiemmin Espanjan A-maajoukkuetta väliaikaisesti valmentanut Moreno ehti luotsata seuraa vain 13 ottelussa.
Ligue 1:n viime kausi päätettiin keskeyttää lopullisesti maaliskuussa, eikä sarja jatkunut kesällä, vaikka muut huippusarjat lopettivat koronataukonsa touko-kesäkuussa.
43-vuotias Moreno sai potkut AS Monacon peräsimestä kesällä. Moreno kertoi Marcan haastattelussa saaneensa tietää potkuista median välityksellä.
– Se oli lauantai. Aamulla sain viestin Oleg Petrovilta (seuran varapresidentti), joka halusi tavata minut stadionilla harjoituksien jälkeen. Matkalla sinne kaverini soitti ja kertoi minulle uutisista. Uutinen potkuistani oli jo medioissa. Se sattuu, kun saat tietää potkuistasi median välityksellä, Moreno totesi.
– Itse potkut eivät satu niin paljon, koska jalkapallossa voi tapahtua mitä vain, mutta AS Monacon kaltaisen seuran olisi pidettävä huolta siitä, ettei tällaista tapahtuisi.
Moreno on parhaillaan työttömänä. Moreno toimi kolmen vuoden ajan Luis Enriquen apuvalmentajana Barcelonassa, jonka jälkeen kaksikko siirtyi Espanjan A-maajoukkueen peräsimeen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Teemu Pukki muisteli uransa käännekohtaa – ”Se oli uusi alku”