IFK Mariehamnille tärkeä jatkosopimus – Veikkausliigan peliaikakuningas kahdella kaudella putkeen
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamn tiedottaa kotisivuillaan, että kokenut maalivahti Oskari Forsman jatkaa joukkueen maalin suulla myös kaudella 2021. Forsmanin sopimus on yksivuotinen ja siihen sisältyy optio vuoden jatkosta.
32-vuotias Forsman on pelannut IFK Mariehamnissa kaksi täyttä kautta. Hän on ollut molemmilla kausilla Veikkausliigan peliaikakuningas. Kaudella 2019 hän pelasi IFK Mariehamnin maalilla kaikki 31 veikkausliigaottelua sekä yhdeksän Suomen Cupin peliä alusta loppuun.
Sama meno jatkui myös hieman tyngäksi jääneellä kaudella 2020, kun Forsman oli yksi vain kolmesta pelaajasta, jotka pelasivat kauden jokaisen pelin alusta loppuun. Myös muut kaksi olivat maalivahteja: KuPS:n Otso Virtanen ja TPS:n Jere Koponen. Tällä kaudella Forsman oli kuitenkin vaihtopenkillä yhdessä joukkueensa Suomen Cupin ottelussa, sillä helmikuussa pelatussa vieraspelissä Honkaa vastaan pelivuoron sai Marc Nordqvist.
– Oskarin sopimuksen jatkaminen on todella hyvä uutinen joukkueemme rakentamiselle. Oskari lukeutuu liigan huippumaalivahteihin ja on yksi joukkueemme selkärangan rakentavista rutinoituneista pelaajista, IFK Mariehamnin seurajohtaja Peter Mattsson kommentoi.
[readmore from=Forsman-Oskari]
Oululaislähtöinen, mutta jo lapsena Poriin muuttanut Forsman on pelannut Veikkausliigaa IFK Mariehamnin lisäksi myös Interissä, RoPS:ssa, TPS:ssä, PS Kemissä ja FC Lahdessa. Kaikkiaan hänellä on pelattuna 123 veikkausliigaottelua.
Päättyneellä kaudella Forsman pelasi kaikkiaan viisi nollapeliä. Hän nousi parrasvaloihin loistavilla torjunnoillaan kauden päätöskierroksen vierasottelussa Valkeakoskella, kun vierasvoitto piti IFK Mariehamnin TPS:n edellä ja pelasti joukkueen liigakarsintaan joutumiselta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet