Helsingin IFK:n tulevaisuus on tällä hetkellä täysin auki. HIFK:n pienosakkaat tekivät kantansa selväksi keskiviikkona siitä, että seuran edustusjoukkueen tulisi jatkaa omillaan. Asian vahvisti Ilta-Sanomille HIFK:n toimitusjohtaja Christoffer Perret.

Käytännössä pienosakkaiden kanta tarkoittaa sitä, että he haluaisivat HIFK:n jatkavan omillaan, mikä vaatisi uuden rahoituksen. Samalla se tarkoittaisi sitä, että seuran nykyinen pääomistaja Lucas Jin Chang luopuisi osuudestaan ja HIFK:n nykyinen rahoitus loppuisi.

Toisena vaihtoehtona pienosakkaat näkevät sen, että seuran edustusjoukkue ajautuisi konkurssiin, ja toiminta käynnistettäisiin kakkosjoukkueen avulla Kolmosesta. IFK:n kakkosjoukkue nousi viime kauden päätteeksi Nelosesta Kolmoseen.

Huomionarvoista tilanteessa on se, ettei pienosakkaiden kanta ole vielä yhtiön virallinen päätös. Perret ja Chang kokoustavat vielä perjantaina jatkosta, joten lopullisia ratkaisuja saadaan odotella viikonlopun aikana tai sen jälkeen.

Nykyiseen tilanteeseen ajauduttiin, kun Chang oli kertonut HIFK:lle haluavansa tiivistää IFK:n ja tanskalaisen Vejlen yhteistyötä jatkaakseen seuran rahoittamista. Chang vaikuttaa vahvasti myös tanskalaisseuran taustoissa. Viime kaudella IFK:ssa pelasi viisi lainapelaajaa Vejlestä, ja Chang haluaisi tiivistää seurojen välistä yhteistyötä entisestään.

[readmore from=hifk]

Changin tarjoama vaihtoehto ei kuitenkaan houkuttele HIFK:n pienosakkaita tai kannattajia. Käytännössä vaihtoehtoina on nyt jatkaa Changin tarjoamalla vaihtoehdolla Veikkausliigassa, hankkia uusi rahoitus ja jatkaa Veikkausliigassa tai ajaa edustusjoukkue konkurssiin ja jatkaa Kolmosesta.

IS:n tietojen mukaan HIFK tarvitsisi 400 000 euroa pikaisesti, jotta se voisi viedä ensi kauden läpi Veikkausliigassa, mikäli Chang siis jää sivuun. Perret vahvisti IS:lle, että HIFK hakee tällä hetkellä 20 sijoittajan ryhmää.

Lue IS:n alkuperäinen uutinen täältä.

LUE MYÖS: