Karu kuva Barcelonan talouskatastrofista – seuran palkkakulukatto romahti lähes puoleen viime kaudesta
Kuva: Getty Images
Koronapandemian aiheuttama talouskriisi koettelee jalkapalloseuroja ympäri maailmaa – joitain lievästi, toisia vähän rankemmin ja toisia erittäin rajusti. Suurseurojen kategoriassa todellisen tyrmäysiskun on ottanut FC Barcelona.
Barcelona on tunnetusti erittäin riippuvainen Camp Noun stadionkierroksista ja FC Barcelonan museovierailusta. Pandemia kuitenkin pysäytti turismin lähes kokonaan, ja jo ennestään huteralla pohjalla seissyt Barcelonan talous alkoi nitistä horjuvien jalkojensa alla. Samaan aikaan myös fanituotemyynti on sakannut eikä pääsylipputulojakaan tule, sillä Espanjassa on pelattu maaliskuusta lähtien tyhjille katsomoille.
La Liga julkaisi tiistaina Espanjan kahden ylimmän sarjatason seuroille määrittelemänsä palkkakatot, tai tarkemmin henkilöstökulurajoitukset. Luvut paljastavat armottoman karusti, kuinka katastrofaalinen Barcelonan tilanne on. Espanjassa seuroille määritellään niiden tuloihin perustuvat palkkakulurajoitukset, jotta seurat eivät ajautuisi ylitsepääsemättömiin talousvaikeuksiin ja tarpeettomilta konkursseilta vältyttäisiin.
Barcelonan palkkakatto oli vielä viime kaudella La Ligan suurin; onhan seura koko jalkapallomaailman paras palkanmaksaja. Romahdus on kuitenkin dramaattinen, sillä nyt katto putosi lähes puoleen vuoden takaisesta. Kun Barcelonan palkkakatto oli vielä kaudella 2019-2020 hulppeat 656,5 miljoonaa euroa, on se nyt enää 382,7 miljoonaa. Toisin sanoen käytettävissä on vain 58 prosenttia vuoden takaisista palkoista.
Kaikkien La Liga -seurojen palkkakatot luonnollisesti laskivat, mutta monien muiden vain huomattavasti Barcelonaa vähemmän. Real Madrid kiilasikin nyt ykköseksi 468,5 miljoonan euron palkkakatollaan. Eroa Barcelonaan on siis lähes 86 miljoonaa euroa. Real Madridin viime kauden palkkakatto oli 641 miljoonaa euroa.
Kolmanneksi suurin palkkakatto on Atlético Madridilla (252,7 miljoonaa euroa) ja neljänneksi suurin Sevillalla (185,8 miljoonaa euroa). Rajusti osumaa otti myös Valencia, jonka palkkakatto putosi lähes 70 miljoonalla eurolla 103,4 miljoonaan euroon.
Yhteensä kaikkien 20 La Liga -seurojen palkkakatoissa on pudotusta vuoden takaisiin summiin massiiviset 700 miljoonaa euroa.

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin