KuPS:n jättänyt seuraikoni lyttäsi päävalmentaja Arne Erlandsenin virolaismedialle: ”Pelasimme koko ajan samalla tavalla, juoksemalla kuin eläimet”
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseuraa pitkään edustanut Ats Purje ei jatka enää ensi kaudella Kuopiossa. Purje avautui virolaiselle Soccernet-sivustolle kauden päätyttyä KuPS:n viime kauden päävalmentajasta Arne Erlandsenista ja hänen metodeistaan.
Erlandsen siirtyi tehtävästä kauden jälkeen sivuun, kun KuPS kertoi palkanneensa ensi kauden päävalmentajaksi Simo Valakarin. Purje sen sijaan oli jo viime vuoden mestaruuskauden jälkeen valmis vaihtamaan maisemaa, mutta seura lopulta halusikin tehdä jatkosopimuksen. Purje kiitteli ja kehui seuraa omasta ajastaan Kuopiossa.
Erlandsenista tuli KuPS:n päävalmentaja vasta sen jälkeen, kun Purje oli tehnyt jatkosopimuksen. Viime kaudella Purje jäi hyvin pieneen rooliin Erlandsenin alaisuudessa. Eikä hyökkääjänä tunnettu Purje pelannut kuin 14 sarjaottelussa.
Purje antoi melko kovaakin kritiikkiä Erlandsenin tavasta valmentaa.
– Tuntui siltä kuin valmentaja pelaisi ohjaimella Playstationia, ja minä joudun tekemään sitä, mitä hän nappia painaessaan haluaa, Purje sanoi Soccernetille.
Purjeen mukaan KuPS oli liian helposti luettavissa. Tämä näkyi hyökkääjän mielestä varsinkin sarjan kärkijoukkueita vastaan.
[readmore from=kups]
– Veikkausliigan paremmat joukkueet ymmärsivät, miten prässäämme heitä ja osasivat tulla pois paineen alta, KuPS-ikoni avasi.
Myöskään Erlandsenin tapa harjoitella ei saanut kiitosta.
– Nuoremmilla suomalaisilla valmentajilla taktiikka on kaiken A ja O. Riippuen vastustajista oma pelisuunnitelma mietitään kuntoon, mutta tämän norjalaisen johdolla pelasimme koko ajan samalla tavalla, juoksemalla kuin eläimet.
– Juoksimme koko talven ja myös toisen harjoituskauden kesällä, Purje kertoi valmistautumisesta kauteen.
Purje kertoi myös, että haluaisi vielä jatkaa pelaamista, mutta palata takaisin kotimaahansa Viroon. Näillä näkymin ura jatkuu siis Viron Meistriliigassa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Cristiano Ronaldo meni naimisiin
- Lue kokonaisuudessaan Lionel Messin koskettava viesti isälleen
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta