Loukkaantunut Joel Pohjanpalo palaa Saksaan – ei Huuhkajien käytettävissä Wales-ottelussa
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien eilisessä 2-1-voitossa Bulgariasta oli myös vähän kitkerää sivumakua. Avauskokoonpanossa pelannut hyökkääjä Joel Pohjanpalo joutui tulemaan vaihtoon reilun puolen tunnin pelin jälkeen vasemman nilkan väännyttyä ikävän näköisesti. Pohjanpalon loukkaantumishistorian tuntien huoli pahemmasta vammasta oli varmasti heti monien mielessä.
Nyt Palloliitto vahvistaa kotisivuillaan, ettei Union Berlinin hyökkääjä ole Suomen käytettävissä keskiviikon lohkon ratkaisuottelussa Wales-Suomi. Pohjanpalo matkusti Sofiasta Saksaan tarkempia tutkimuksia varten ja poistui siten Huuhkajien vahvuudesta.
Kotimatkalle lähti niin ikään pohjevaivasta kärsinyt laitapuolustaja Juha Pirinen. Pirinen matkusti maanantaina Slovakiaan, jossa hän pelaa AS Trencinin joukkueessa.
Huuhkajat tekee maanantaina Bulgariassa palauttavan harjoituksen ja matkustaa iltapäivällä Cardiffiin. Joukkueen vahvuus Walesia vastaan on 22 pelaajaa, sillä Ranska-ottelussa loukkaantuneen Leo Väisäsen, Pohjanpalon ja Pirisen lisäksi sivuun jää kapteeni Tim Sparv, jonka varoitustili täyttyi sunnuntain Bulgaria-ottelussa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Iran teki kovan ratkaisun MM-kisojen osalta
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat