Marcus Forssin tilastot täysin omilla luvuillaan Mestaruussarjassa – joko näillä näytöillä tulee kutsu Huuhkajiin?
Kuva: Getty Images
Brentfordin suomalaishyökkääjä Marcus Forss iski jälleen viime viikonloppuna maalin, kun Brentford voitti Lutonin vieraissa maalein 3-0. Forssin tilastot ovat tällä hetkellä suorastaan jäätävää luettavaa.
Forss on tehnyt tällä kaudella neljä maalia Englannin Mestaruussarjassa, eli maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Saman verran kuin esimerkiksi Huuhkajien ja Norwichin luottohyökkääjä Teemu Pukki. Huomionarvoista on se, että Forss on tarvinnut neljään maaliinsa huomattavasti vähemmän peliaikaa.
Forss on pelannut Brentfordin riveissä tällä kaudella Tranfermarktin mukaan 110 minuuttia Mestaruussarjaa. Näin ollen Forss on tarvinnut maalia kohden ainoastaan 28 minuuttia. Esimerkiksi Pukin kohdalla samainen lukema on 180 minuuttia.
Mestaruussarjan maalipörssin kärjessä keikkuu tällä hetkellä Forssin joukkuetoveri Ivan Toney, joka hänkin on ollut todella tehokas. Toney on tehnyt yhdeksän täysosumaa, ja hän on tarvinnut yhteen täysosumaan keskimäärin 83 minuuttia. Ei siis ihme, että Forssin minuutit ovat vielä jääneet melko vähäisiksi Toneyn takana.
Toney jakaa maalipörssin kärkisijan Blackburnin hyökkääjä Adam Armstrongin kanssa, joka on osunut myös yhdeksän kertaa. Armstrong on tarvinnut maaliin keskimäärin 86 minuuttia. Näiden tilastojen rinnalla Forssin huikea 28 minuuttia maalia kohden on aivan omaa luokkaansa. Pitkän kauden aikana on toki oletettavaa, että Forssin lukemat laskevat hiljalleen.
Myös Forssin osumatarkkuus on ollut vertaansa vailla. Vähäinen minuuttimäärä selittää laukausten vähäisyyttä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että Forssin osumatarkkuus on ollut erinomaisella tasolla. Mies on laukonut viisi kertaa, joista neljä kertaa verkko on heilunut.
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva nimeää joukkueensa tuleviin maaotteluihin luultavasti vielä tällä viikolla. Suomi kohtaa ensi viikon keskiviikkona harjoituspelissä Ranskan Pariisissa. Nations Leaguessa Huuhkajat kohtaa vieraissa ensi viikon sunnuntaina Bulgarian ja keskiviikkona 18. marraskuuta Walesin.
Lokakuun maaotteluissa Forss oli Pikkuhuuhkajien mukana. Silloin Kanerva perusteli Forssin jättämistä pois A-maajoukkueesta sillä, että hän saisi totutella maajoukkueympäristöön Juha Malisen alaisuudessa alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa. Pian nähdään, mikä on tällä kertaa Kanervan ratkaisu Forssin suhteen.
LUE MYÖS:
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan