Cristiano Ronaldon Juventus nöyryytti Lionel Messin Barcelonaa – portugalilaistähti osui kahdesti
Kuva: Getty Images
Cristiano Ronaldo vei tiistaina pidemmän korren Lionel Messistä. Superkaksikko pelasi pitkästä aikaa vastakkain, kun Messin Barcelona isännöi Ronaldon Juventusta Mestarien liigassa lohkovaiheen päätöspelissä.
Juventus haki Kataloniasta 3-0-vierasvoiton ja nousi siten Barcelonan ohi lohkovoittajaksi.
Italialaisjätti siirtyi johtoon vajaan vartin kohdalla, kun Ronaldo laukoi hankkimansa pilkun sisään. Ronaldo lähti rangaistusalueella haastamaan Ronald Araújoa, joka kaatoi hänet tuomariston näkemyksen mukaan sääntöjen vastaisesti.
Ronaldo otti itse vetovastuun ja laukoi rangaistuspotkun kylmänviileästi keskelle maalia.
Portugalilaistähti oli jo ennen maaliaan ollut huomattavasti Messiä enemmän näkyvillä. Ennen pilkkuaan hän oli koskenut palloon yhdeksän kertaa ja laukonut kahdesti kohti maalia. Messillä oli pallokosketuksia viisi, mutta ne kaikki olivat tulleet keskikentällä.
Juventus siirtyi 20. minuutilla jo kahden maalin johtoon, kun Weston McKennie lainasi pallon Juan Cuadradolle ennen kuin eteni kunniakujaa pitkin taituroimaan komean volleyn suoraan keskityksestä verkkoon.
Tauolle mentäessä Barcelonalla oli kuusi maalintekoyritystä ja Juventuksella seitsemän.
Kotijoukkueen tuska jatkui heti toisen jakson alussa. Juventus sai illan toisen pilkkunsa, kun peliväline osui Barcelonan topparin Clément Lenglet’n käteen. Pallon taakse asteli jälleen Ronaldo, joka valikoi tällä kertaa kohteekseen vasemman alakulman. Varma viimeistely ja 3-0.
1 - #Juventus are the first Italian side ever to score 3+ away goals against Barcelona in UEFA competition. Historic.
#BarcaJuve #UCL
#BarcaJuve #UCL
Juventus hand Barcelona their first UCL home loss since 2013 
They were on a 38-game unbeaten streak!
They were on a 38-game unbeaten streak!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan