FC Interin huippulupaukselle pitkä jatkosopimus ja lainapesti Ahvenanmaalle
Kuva: Juha Tamminen
FC Interin hyökkäävä keskikenttäpelaaja Elias Mastokangas on solminut seuran kanssa kauden 2023 loppuun asti kestävän jatkosopimuksen. Mastokangas, 19, viettää kuitenkin tulevan kauden lainalla IFK Mariehamnissa.
Hän siirtyi Interiin vuonna 2017 Kaarinan Pojista ja on tähän mennessä pelannut turkulaisseuran ykkösmiehistössä 42 ottelua. joista 19 oli päättyneellä kaudella Veikkausliigassa. Interin teknisen johtajan Vesa Mäen mukaan ratkaisu jatkosopimus ja laina -yhdistelmästä syntyi ennen kaikkea pelaajan omasta toiveesta.
– Keskusteluissa kauden jälkeen Elias sai meidät vakuuttumaan siitä, että tällainen lyhytaikainen maisemanvaihdos tekee hänelle hyvää. Samaan aikaan hän oli halukas kuitenkin sitoutumaan Interiin uudella sopimuksella, joten lähdimme yhdessä miettimään ratkaisua. Vaihtoehtoja oli paljon ja näistä lopulta IFK Mariehamn -laina Eliakselle mielekkäin, Mäki kommentoi Interin tiedotteessa.
Suomea U17- ja U19-maajoukkueissa edustanut Mastokangas itse kokee nyt olevan hyvä ajankohta muutokseen myös jalkapallon ulkopuolisten asioiden takia.
– Olen nyt neljä vuotta ollut Interissä. Syksyllä sain yo-lakin ja tuntuu, että nyt on hyvä nähdä muutakin ja samassa tulee opittua myös ruotsia. Kaikki perustuu omaan tekemiseen, mutta kentällä lähden hakemaan isompaa roolia, Mastokangas suunnittelee.
– Aika täällä on ollut niin hyvää ja näen tulevaisuuteni Interissä. Inter on loistava paikka kehittyä ja takaisin tullaan kahta kovempana.
Maarianhaminassa odotellaan jo Mastokangasta innolla.
– Uskomme, että turvallinen ympäristömme IFK:ssa on täydellinen paikka Eliakselle nousta vielä korkeammalle tasolle. Tuntuu hyvältä ratkaisulta meille, että pystymme lainaamaan hänet alkavalle kaudelle, IFK Mariehamnin seurajohtaja Peter Mattsson toteaa seuran tiedotteessa.
Palloliiton kilpailumääräykset estävät lainapelaajan pelaamisen emoseuraansa vastaan, joten Interiä vastaan Mastokangasta ei kentällä tulevalla kaudella nähdä.
Inter toimi hieman vastaavasti myös hyökkääjä Matias Tammisen kanssa, joka siirtyi Turkuun vietettään kaksi edellistä kautta Rovaniemen Palloseurassa. Tamminen, 19, teki Interin kanssa kolmen vuoden sopimuksen, mutta hän pelaa tulevan kauden lainalla Veikkausliigan sarjanousijassa, kotikaupunkinsa KTP:ssä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit