Markku Kanerva naureskeli Huuhkajien MM-karsintalohkolle: ”Ei mennyt ihan nappiin”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva myöntää, että onnetar ei ollut maanantaina ihan täysin Suomen tukena, kun MM-karsintalohkojen arvonta suoritettiin Euroopan osalta.
Suomi päätyi samaan lohkoon Ranskan, Ukrainan, Bosnia-Hertsegovinan ja Kazakstanin kanssa. Lohkon paras joukkue pääsee suoraan kisoihin ja lohkokakkonen lähtee tavoittelemaan kisapaikkaa jatkokarsinnasta.
– Kova lohkohan siitä tuli, ei käy kieltäminen. Ei mennyt ihan nappiin, jos miettii sellaista toivelohkoa, jota ehkä ennakkoon kaavaili, Kanerva naurahti Palloliiton sivujen mukaan.
– Kovia otteluita saamme ainakin varmasti jo maaliskuulle EM-kisoja ajatellen. Ja ristiin lohkossa tullaan ihan varmasti pelaamaan. Kovia joukkueita kaikki, ja Kazakstankin varmasti ainakin kotonaan tulee napsimaan pisteitä.
Paperilla Suomen lohko on todella kovatasoinen, mutta Kanerva muistuttaa, ettei pelejä paperilla ratkota.
– Meidän joukkueemme on osoittanut, että pystymme haastamaan kenet vain.
– Olennaista on kuitenkin, että karsintojen alkaessa joukkue on iskussa, pelaajat terveinä ja hyvässä kunnossa. Matkan varrella on osoitettu, että pystymme tekemään historiaa ja nyt lähdetään tekemään sitä lisää.
LUE MYÖS:
- Huuhkajat kohtaa jälleen Ranskan – tässä kaikki Euroopan MM-karsintalohkot
- ”Eeeeeei me tätä kyllä tilattu..” – näin some reagoi Huuhkajien arpaonneen
- Huuhkajien videoanalyytikko antoi mielipiteensä Suomen karsintalohkosta Ylelle: ”Ollaan rehellisiä”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”Parempi kuin Ousmane Dembélé” – PSG:n huipputalentin temput kuvottavat
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan