Murskatappio sarjanousijalle oli liikaa – Borussia Dortmundin päävalmentaja sai potkut
Kuva: Getty Images
Saksalaislehti Bild uutisoi sunnuntai-iltapäivänä, että Borussia Dortmund oli antamassa potkut päävalmentaja Lucien Favrelle. Vain vähän Bildin uutisen jälkeen seura vahvisti potkut virallisesti. Favren tavoin kenkää sai apulaisvalmentaja Manfred Stefes.
Lopullinen sinetti 63-vuotiaalle Favrelle tuli lauantai-iltana, kun Dortmund hävisi sarjanousija Stuttgartille peräti 5−1.
– Olemme kaikki Lucien Favrelle kiitollisia hänen erinomaisesta työstään viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana, jolloin hän johdatti joukkueensa kaksi kertaa sarjassa toiseksi, Dortmundin toimitusjohtaja Hans-Joachim Watzke kommentoi seuran kotisivuilla.
– Tämän askeleen ottaminen on meille vaikeaa. Samalla olemme kuitenkin sitä mieltä, että kauden tavoitteiden saavuttaminen on viimeaikaisen negatiivisen kehityksen takia nykyisellä johdolla uhattuna, ja siksi meidän täytyy reagoida, urheilujohtaja Michael Zorc täydensi.
Dortmund on Bundesliigassa sijalla viisi. Favre valmensi seuraa kesästä 2018 lähtien.
Sveitsiläisen Favren tilalle nostettiin loppukauden ajaksi aiempi apuvalmentaja Edin Terzić, 38. Terzić aloitti valmentajauransa Dortmundin juniorijoukkueissa jo vuonna 2010 työskennellen samalla pelaajatarkkailijana. Dortmundin edustusjoukkuetta valmensi tuolloin Jürgen Klopp. Myöhemmin hän työskenteli Beşiktaşin ja West Hamin edustusjoukkueiden valmennustiimien jäsenenä, kunnes palasi vuonna 2018 Dortmundiin Favren tiimissä.
Terzićin apulaisvalmentajina jatkossa työskentelevät aiempi alle 17-vuotiaiden joukkueen valmentaja Sebastian Geppert, 36, sekä talenttivalmentaja Otto Addo, 45.
Lucien Favre is gonna be sacked, as @bild_sport announced today. Edin Terzic, former assistant of Slaven Bilic, will take charge of Borussia Dortmund until the end of the season. 
#BVB
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”
- HJK:n kasvatit loistivat sarja-avauksessa – Joonas Rantanen: ”Lämmittää mieltä”
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Harry Kanen tulevaisuudesta uutta tietoa – Bayern-pomo kommentoi asiaa
- Jarkko Wissin SJK:lle kylmää kyytiä Töölössä – ”Parannamme vielä”