The Athletic nosti esiin kolme nimeä – nämä pelaajat voivat siirtyä Mauricio Pochettinon PSG:hen
Kuva: Getty Images
PSG:n uskotaan tiedottavan pian päävalmentaja Thomas Tuchelin potkuista. Hänen tilalleen on astumassa viimeksi Tottenhamia luotsannut Mauricio Pochettino.
Uudet valmentajat tuovat usein mukanaan uusia hankintoja, ja Pochettino on ottamassa Pariisissa ohjat juuri ennen tammikuun siirtoikkunaa.
[readmore from=PSG]
Vaikka Paris Saint-Germain ei ole vielä tiedottanut Tuchelin potkuista ja Pochettinon palkkauksesta, The Athletic spekuloi jo mahdollisilla argentiinalaisvalmentajan hankinnoilla.
Athletic pyöritteli artikkelissaan kolmea nimeä, jotka ovat Pochettinolle tuttuja Tottenhamista. Pelaajat olivat tärkeitä osasia Pochettinon Spursissa, joka ylsi Mestarien liigan loppuotteluun keväällä 2019.
Yksi Athleticin ehdottama pelaaja oli Christian Eriksen. Tanskalaispelaaja siirtyi vuosi sitten tammikuussa Internazionaleen, muttei ole onnistunut Milanossa. Seurapomo Giuseppe Marotta kertoi vastikään julkisesti, että Eriksen on siirtolistalla.
Toinen pelaaja oli PSG:n hankintalistalla jo valmiiksi ollut Dele Alli. Englantilainen keskikenttäpelaaja on jäänyt Tottenhamissa pienelle vastuulle José Mourinhon alaisuudessa, ja portugalilaismanageri kritisoikin Allia julkisesti Liigacupin puolivälierän jälkeen.
Kolmantena nimenä Athletic nosti esiin Harry Winksin, joka on tiettävästi huolestunut omasta peliajastaan Tottenhamissa. Winks haluaisi antaa näyttöjä maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgatelle ensi kesän EM-kisoja ajatellen.
Athletic huomautti, että kolmesta vaihtoehdosta Winks on epätodennäköisin. Tottenham tuskin haluaa luopua Winksistä, eikä loppukauden lainasopimuskaan kävisi järkeen, sillä lontoolaisseuran ei kannata pienentää rinkiään raskaalla koronakaudella vain antamalla pelaajia ilmaiseksi muiden käyttöön.
Eriksen ja Alli sen sijaan voivat hyvinkin olla Pochettinon ensimmäisiä hankintoja, jos ja kun Pochettino nimitetään PSG:n uudeksi päävalmentajaksi. Winksin kohdalla mahdollisuus piilee pelaajan omassa halussa saada peliaikaa toisessa ympäristössä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan