Andre Villas-Boas vahvisti – Marseille mukana kisassa Serie A -hyökkääjästä
Kuva: Getty Images
Hyökkääjä Arkadiusz Milik on erikoisessa tilanteessa. Sopimus Napolin kanssa jatkuu kauden loppuun saakka, mutta puolalaista ei ole rekisteröity sen paremmin Serie A:n kuin Eurooppa-liigan pelaajalistoille. Milik oli siirtymässä pois kesällä, mutta sen paremmin huhutut Juventus, AS Roma kuin Tottenhamkaan eivät onnistuneet taivuttamaan seuraa 26-vuotiaan myyntiin.
Vaikka sopimus todella on jo loppupuolellaan, Napoli haluaa pelaajasta yhä 15-18 miljoonaa euroa. Juventus on yhä mukana kisassa, samoin kuin Internazionale. Huhut ovat jo jonkin aikaa kertoneet, että myös Marseille haluaisi Milikin. Valmentaja Andre Villas-Boas vahvistaa nyt tämän tiedon.
– Olemme kiinnostuneita, mutta mitään virallisia keskusteluja pelaajan tai seuran kanssa ei vielä ole käyty. Hänen kiinnittämisensä ei tule tapahtumaan päivässä tai kahdessa.
Marseillen verkot ovat myös muilla vesillä.
– Milik on kenties kaikkein vaikein siirtokohde, koska on niin merkittävä pelaaja. Hänen saamisensa ei ole helppoa. Siksi meillä on myös muita suunnitelmia, Villas-Boas sanoi L’Équipen mukaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MM-kisajoukkueet menossa uusiksi? Nyt tuli vakava varoitus
- Haastattelu: Joni Kauko kertoi miksi palasi Intiaan
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi