Bild: Borussia Dortmund valmis luopumaan kahdesta maajoukkuepelaajastaan tammikuussa
Kuva: Getty Images
Saksalaislehti Bild kertoo, että Borussia Dortmund on valmis luopumaan kahdesta Saksan A-maajoukkuepelaajasta tammikuun siirtoikkunan aikana. Seura maksoi heistä kesällä 2019 yhteensä hieman yli 50 miljoonan euron siirtokorvaukset.
27-vuotias Nico Schulz siirtyi Dortmundiin Hoffenheimista 25,5 miljoonan euron siirtokorvauksella. Schulz on kuitenkin pelannut Dortmundissa puolentoista kauden aikana vain 26 ottelua, osin loukkaantumisistakin johtuen. Dortmund on valmis luopumaan 12 A-maaottelua pelanneesta Schulzista pysyvästi.
Myös 24-vuotias Julian Brandt saa Bildin mukaan lähteä Dortmundista tammikuussa, mutta hänelle etsitään lainaseuraa, ei ostajaa. Bayer Leverkusenista 25 miljoonalla eurolla hankittua Brandtia on huhuttu ennen kaikkea Arsenaliin. Pelinrakentaja Brandt on tehnyt Dortmundille tämän kauden 22 ottelussa yhden maalin ja syöttänyt yhden. Takavuosien suurlupaus on pelannut Saksan maajoukkueessa jo 35 ottelua.
Dortmundin pelaajahankinnoista vastaavan Sebastian Kehlin mukaan seura ei tällä hetkellä neuvottele aktiivisesti uusien hankintojen kanssa, mutta ”seuraa silti pelaajamarkkinoiden tilannetta”. Jos edellämainituille pelaajille löydetään uudet seurat, saattaa tulijoitakin olla.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Jalkapallon MM-kisat 2026: Joukkueet ja pelaajat
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Tässä on Pep Guardiolan korvaaja Manchester Cityssä
- Ville Koskelle toinen ysikymppinen La Ligassa – Alavés säilytti sarjapaikkansa
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle