Englantilaispelaaja kuvailee, millaista on kohdata PSG:n tähtikaksikko: ”Kuin puolustaisi robotteja vastaan”
Kuva: Getty Images
Dijonin englantilaistoppari Jonathan Panzo sanoo, että Neymar ja Kylian Mbappé pelaavat kuin robotit.
Panzo kohtasi tähtikaksikon ensimmäistä viime syksynä, kun PSG voitti Dijonin murskalukemin 4-0. Neymar syötti kaksi maalia ja Mbappé viimeisteli kaksi osumaa, vaikka pelasi vain 17 minuuttia. Yhteensä he ovat iskeneet tällä kaudella 15 maalia.
Dijon kohtaa PSG:n uudestaan ensi kuussa. Panzo kertoi Ligue 1:n sivuilla, että hän voi vain nauraa edelliselle keskinäiselle ottelulle.
– Se oli ihan vitsi.
– Se tuntui siltä kuin puolustaisi robotteja vastaan. He ovat niin nopeita ja hyviä. Heitä vastaan on vain niin vaikea puolustaa ja pitää heidät kontrollissa.
– Se on hyväksi minulle, kun saan kokea millaista on pelata tuollaisia pelaajia vastaan.
Neymar sai edellisessä kohtaamisessa tehtäväkseen vartioida Panzoa, mutta Panzon mukaan brassitähti oli enemmänkin huumorituulella.
– En ole ihan varma [mitä hän teki]. Olin menossa rangaistusalueelle, kun hän yhtäkkiä halasi minua.
– Kysyin häneltä, mitä hän oikein tekee ja hän rupesi nauramaan. Se oli ystävällinen halaus. Hän puolusti minua vastaan, mutta uskon, että hän vain vitsaili.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken

- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?