Huuhkajien EM-vastustajalle paha takaisku – bundesliigatähden kausi mahdollisesti ohi

Borussia Dortmundilla oli kannattajilleen sunnuntaina ikäviä uutisia. Joukkueen keskikentän pohjapelaajan Axel Witselin vasemman jalan akillesjänteen on todettu revenneen, ja belgialaisella on edessään kuukausien tauko pelikentiltä.
Tiistaina 32 vuotta täyttävä Witsel loukkaantui Bundesliigan lauantain huippuottelussa RB Leipzigia vastaan ja joutui tulemaan vaihtoon puolen tunnin pelin jälkeen. Vamma syntyi ilman vastustajan myötävaikutusta, ja aluksi ihmetys olikin suuri, kun Witsel lyyhistyi maahan kesken kävelyn Thomas Delaneyn syötön saapuessa.
Skyn TV-studiossa asiantuntijana ollut Lothar Matthäus epäili välittömästi TV-kuvan perusteella vakavaa akillesjännevammaa, omiin vuoden 1995 kokemuksiinsa perustuen. Sunnuntain tutkimukset osoittivat, että Matthäusin diagnoosi osui oikeaan.
Belgialaisen Sporzan mukaan Witselin jalka joudutaan joka tapauksessa leikkaamaan. Repeämän vakavuus ei ole kuitenkaan täysin selvillä.
Jos akillesjänne on täysin revennyt, voi 110 A-maaottelua pelannut keskikenttämies käytännössä unohtaa osallistumisen 11.6.-11.7. pelattaviin EM-kisoihin. Witsel pelasi viime vuonna täydet minuutit viidessä Belgian kuudesta Nations League -ottelusta. Belgia pelaa EM-kisoissa samassa alkulohkossa Suomen, Tanskan ja Venäjän kanssa.
[readmore from=Witsel-Axel]
Myös Borussia Dortmundille Witselin loukkaantuminen on luonnollisesti ikävä juttu. Witsel on Dortmundin vakioavauksen pelaajia. Tämän kauden 22 ottelussaan hän oli tehnyt yhden maalin, Mestarien liigassa Zenitiä vastaan.
Lähteet: Sportbuzzer ja Transfermarkt
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan

- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Lukas Hradecky debytoi Ranskan pääsarjassa – heti voitto
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää