Lähde: Pochettino haluaa Paul Pogban PSG:hen – Man United asetti tähdelleen mahtipontisen hintalapun
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Paul Pogban odotetaan vaihtavan seuraa ensi kesänä.
27-vuotias Pogba on viime vuosien aikana puhunut avoimesti siitä, että hänen unelmansa on pelata Real Madridissa. Siirtohuhuja vankisti entisestään hänen agenttinsa Mino Raiola, joka kertoi joulukuussa Tuttosportille Pogban ajan Old Traffordilla olevan päättymässä.
Pogban todennäköisimmät seuravaihtoehdot ovat Real Madrid sekä hänen ex-seuransa Juventus. Siirtosaaga on kuitenkin saamassa mielenkiintoisen käänteen, sillä myös PSG on ranskalaistähden kintereillä.
Expressin mukaan PSG:n tuore päävalmentaja Mauricio Pochettino on asettanut Pogban ykköstavoitteekseen ensi kesän siirtoikkunaan. Pochettinon kerrotaan pitävän Pogbaa ”täydellisenä pelaajana”, jonka ympärille hän haluaa rakentaa joukkueensa.
Laaja kiinnostus Pogbaa kohtaan on loistava uutinen Manchester Unitedille, joka voi täten nostaa keskikenttäpelaajan hintaa. Expressin mukaan manchesterilaisseura olisikin lätkäissyt kasvatilleen 75 miljoonan punnan hintalapun.
Pogba on pelannut tällä kaudella Valioliigassa 13 ottelua. Hänen sopimuksensa Manchester Unitedin kanssa ulottuu kesään 2022 asti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Manchester City suli alivoimalla – PSG murskasi Chelsean
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen