Yksi tulevan kotimaisen futiskauden varmoista merkeistä on se, kun Veikkausliiga julkaisee otteluohjelmansa. Samalla kellonlyömällä julkaistiin myös Kansallisen liigan ja Ykkösen otteluohjelmat. Mediahuomion varasti odotetusti miesten pääsarjan poikkeuksellisen onnistunut otteluohjelma, mutta miksi sarjat kilpailivat mediahuomiosta samalla kellonlyömällä, kirjoittaa SuomiFutis-sivuston toimituksen esimies Juho Hirvonen.

Kausi käyntiin isosti

Veikkausliigan otteluohjelman julkaiseminen on viime vuosina käynnistänyt kerta toisensa jälkeen kovan marinan. Otteluohjelman kritisointi on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Vuonna 2019 ihmeteltiin esimerkiksi sitä, miksi runkosarjan päätöskierros oli hajautettu useammalle päivälle.

Viime vuonna koronavirus sekoitti pakan, mutta jo toukokuussa pohdittiin, onko lopullisessa ottelukalenterissa mietitty koronaviruksen mahdollisia vaikutuksia loppusarjoihin. Lopulta huomattiin, että ei oltu, ja kausi päättyi ennenaikaisesti runkosarjaan.

Kauden 2021 otteluohjelma julkaistiin keskiviikkona, ja se sai suorastaan hämmentävän vastaanoton. Hämmennystä aiheutti nimenomaan se, ettei ohjelmasta löytynyt kovinkaan paljon valitettavaa. Se oli Veikkausliigalta erittäin onnistunut ohjelma, jossa moni asia on nyt huomioitu paremmin kuin aiempina vuosina.

Heti ensimmäisenä silmiinpistävää oli se, että kausi alkaa täydellisellä avauskierroksella, jossa jokainen joukkue on tulessa heti ensimmäisenä päivänä. Veikkausliiga pyörähtää käyntiin lauantaina 10. huhtikuuta. Heti löytyy derbytunnelmaa, kun pääkaupunkiseudun ylpeydet HIFK ja Honka käynnistävät kauden kello 15. Parin tunnin päästä tulessa ovat kaikki muut 10 seuraa, ja esimerkiksi sarjanousijat AC Oulu ja KTP mittelevät heti tärkeistä pisteistä vastakkain.

Lauantai, täysi avauskierros ja erinomaisia otteluita hieman porrastetusti. Voiko enempää pyytää kauden avauskierrokselta? Ei oikeastaan. Koronavirus on toki yhä keskuudessamme, joten täysiä katsomoita tuskin vielä huhtikuussa nähdään, mutta sille Veikkausliiga ei voi mitään.

Seuraava steppi sarjalla ja seuroilla onkin luoda mahdollisimman suuri odotusarvo tälle poikkeuksellisen upealle avauskierrokselle. Markkinoinnin pitäisi näkyä vahvasti katukuvassa ja sarjan merkitystä tulisi korostaa kuluttajille jo hyvissä ajoin. Katsotaan, miten liiga ja seurat vastaavat huutoon.

Viikonloppupainotteisuus

– Ohjelma on viikonloppupainotteinen. Kaikki viikonloput hyödynnetään, jos se on vaan mahdollista, Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa kertoi otteluohjelman julkaisun yhteydessä.

Tämä on asia, jota seurojen kannattajat ja Veikkausliigaa tiiviisti seuraavat henkilöt ovat vuosi toisensa jälkeen toivoneet. Koronan takia tulevasta kaudesta on vielä vaikea tehdä kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä siitä, miten yleisö ja jalkapalloihmiset löytävät tuotteen pariin. Ainakin viikonloput ovat nyt selkeästi jo toimitusjohtajan puheissa nostettu erityisasemaan.

Veikkausliigan otteluohjelma on usean vuoden ajan ollut sellainen sillisalaatti, että vaatii pitkäjänteistä työtä, että viikonlopuista muodostuisi futisihmiselle selkeä signaali lähteä stadionille katsomaan omaa joukkuettaan. Tätä kohti Veikkausliiga kuitenkin selkeästi pyrkii nyt julkaistussa otteluohjelmassaan. Trendin tulisi jatkua myös tulevina vuosina.

Viikonloppuina on aiemminkin pyritty pelaamaan selkeästi enemmän, mutta suurin ero viime vuosiin on se, että tänä vuonna pelataan entistä enemmän nimenomaan lauantaina. Esimerkiksi kaudella 2019 lauantaisin pelattiin 28,8% otteluista, nyt samainen lukema on 33,3%. Lisäksi lauantain otteluita on hajautettu eri kellonajoille, mikä mahdollistaa useamman pelin seuraamisen esimerkiksi televisiosta.

Alla Oskari Karppisen twiitti, jossa näkyy, miten kauden 2021 kotiottelut joukkueittain jakautuvat viikonpäiville. Jos et näe alla olevaa twiittiä, katso se tästä.

Oskari Karppinen

@oskarikarppinen
Veikkausliiga-joukkueiden kotiottelut pelipäivittäin kaudella 2020.

ma 12 ottelua (9,1 %)
ti 2 (1,5 %)
ke 12 (9,1 %)
to 13 (9,8 %)
pe 28 (21,2 %)
la 44 (33,3 %)
su 21 (15,9 %)

#Veikkausliiga

Suuntaus on mielestäni hyvä, jos mietitään esimerkiksi suomalaisten futisihmisten tapaa seurata Valioliigaa. Moni suomalainen jalkapallon ystävä istuu koko lauantain television äärellä katsoen Valioliigan otteluita. Voisivatko valioliigalauantait muuttua pitkässä juoksussa veikkausliigalauantaiksi? Sitä olisi ainakin hyvä tavoitella.

High risk -derbyt

Stadin derbyt ovat Veikkausliigan suurimpia yksittäisiä otteluita. Itse asiassa derbyt ovat suomalaisen joukkueurheilun suurimpia otteluita kotimaisten seurojen välillä. HJK:n ja HIFK:n väliset derbyt saavat merkittävän mediahuomion, minkä lisäksi lehterit täyttyvät takuuvarmasti, varsinkin ilman koronarajoituksia. Kaudella 2021 Stadin derbyt pelataan keskiviikkoisin, 28.4. sekä 30.6.

Derbyt ovat ainakin aiemmin sijoitettu arki-illoille turvallisuussyistä. Käytännössä poliisi on halunnut pitää alkoholin kulutuksen mahdollisimman vähäisenä, jotta häiriöitä syntyisi mahdollisimman vähän. Derbyissä kun on läikkynyt useamman kerran pahasti yli ja kannattajien toiminnasta on kerta toisensa jälkeen jaettu sakkoja.

On mielestäni syytä pohtia, onko ongelma todella niin suuri, että Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa ei voida pelata suurta jalkapallo-ottelua viikonloppuna. Ovatko riskit todella niin suuret, ettei viikonloppuna pelaamista edes harkita? Ehkä, ehkä ei. Toivottavaa olisi kuitenkin, että liiga, seurat ja viranomaiset perustelisivat päätöksen aukottomasti yleisölle.

Miksi sarjat kilpailivat mediahuomiosta?

Suomalainen jalkapallo räväytti keskiviikkona sen kiinnostavimpien sarjojen otteluohjelmat samalla kellonlyömällä eetteriin. Veikkausliiga, Kansallinen liiga ja Ykkönen tiedottivat samaan aikaan, milloin ja missä pelataan kaudella 2021. Tavallaan voisi ajatella, että kyseessä oli todellinen kotimaisen jalkapallokauden alkusysäys, mutta näin median vinkkelistä toimintatapa oli vähintäänkin erikoinen.

Miksi nämä kaikki sarjat halusivat kilpailla mediahuomiosta täysin samalla kellonlyömällä samana päivänä? Mielestäni Kansallinen liiga ja Ykkönen hävisivät tässä kilpailussa melkoisesti Veikkausliigan saamalle mediahuomiolle.

Mitäpä jos sarjat olisivat sopineet esimerkiksi niin, että kotimaisen sarjakauden alkusysäys olisi tehty porrastetusti peräkkäisinä päivinä tai edes eri kellonlyömällä? Ensin esimerkiksi Ykkönen olisi julkaissut otteluohjelmansa, sitten Kansallinen liiga ja viimeisenä Veikkausliiga.

On selvää, että kotimaiset jalkapallosarjat tarvitsevat medianäkyvyyttä kasvattaakseen tuotettaan. Kaikilla sarjoilla ja ennen kaikkea sarjojen seuroilla on omat hardcore-seuraajansa, mutta heidän palvelemisensa on helppoa, koska he etsivät haluamansa tiedot heti. Isommalle massalle saattoi keskiviikosta jäädä käteen vain se, että Veikkausliiga julkisti erinomaisen otteluohjelmansa. Sen sijaan Kansallisen liigan ja Ykkösen otteluohjelmat jäivät väkisinkin miesten pääsarjan jalkoihin.

Sanottakoon tässä ja nyt kuitenkin se, että Veikkausliiga käynnistyy siis lauantaina 10. huhtikuuta. Kansallinen liiga ja Ykkönen käynnistyvät siitä viikon päästä lauantaina 17. huhtikuuta. Kannattaa myös huomioida, että kotimainen futiskausi pyörähtää käyntiin oikein kunnolla jo helmikuun alussa, kun Suomen Cup starttaa.