Onko haaveissa savuton uusi vuosi? Näin pääset röökistä eroon helposti!

Tupakoinnin lopettaminen on vahvamielisimmillekin vaikea ja joskus jopa loputon noidankehä.
Röökin lopettaminen on usein yksi uudenvuodenlupauksista, joka alkaa ihan kiitettävästi, mutta päättyy kuitenkin taas sauhutteluun. Mitä jos tällä kertaa onnistuisit?
Nikotiinipussit ovat tämän hetken suosituin apu tupakoinnin lopettamiseen. Ne eivät aiheuta närästystä kuten nikotiinipurkka ja maistuvat jopa hyvältä, toisin kuin sähkötupakka, jota ei saa enää eri mauissa.
Nikotiinipussit eivät suinkaan ole nuuskaa – vaan ne ovat tupakattomia. Nikotiinipussit ovat myös pienempikokoisia kuin perinteiset nuuskapussit, eli enää ei tarvitse kulkea kaupungilla ylähuuli turvoksissa. Valkoisen värinsä ansiosta hampaatkaan ei värjäänny, hengitys ei haise, eikä pussista valu pahaa makua suuhun. Monet nuuskaajatkin ovat näistä syistä siirtyneet nikotiinipussien raikkaaseen maailmaan.
Mistä pusseja sitten saa? Nikotiinipussien tilaaminen on täysin laillista. ICE-nikotiininuuska on tullin ohjeistuksen mukaisesti neljän milligramman annospussi ja ne lähetetään EU:n alueelta. Toimitus hoituu helposti ja nopeasti Smartpostilla, eikä paketti jää kiinni tulliin.
Nikotiinipusseja voi tilata laillisesti 108 rasiaa samanaikaisesti, joka vastaa kolmen kuukauden käyttömäärää.
Lue lisää nikotiinipusseista täältä ja lopeta tupakointi seinään nyt!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tanska kaatoi Hollannin – Pikkuhuuhkajilla tukala tilanne
- 10-0! Bayern München järjesti hurjat maalijuhlat seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Pikkuhuuhkajille tappio EM-kisoissa
- Pikkuhuuhkajien avauskokoonpano Ukraina-otteluun julkaistu
- Ennakkopaketti Pikkuhuuhkajien Ukraina-otteluun: Mika Lehkosuon kommentit, mistä näet pelin
- Interin hyökkääjä jumissa Iranissa – ei pääse seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Haastattelu: Paikallismedia vaikuttunut Toni Koskelan Kalmarista – ”Heillä on kaikki tarvittava sarjanousua varten”
- HJK:n hankinta rankaisi entistä seuraansa kummallisella maalilla – Klubi jyräsi vieraissa
- Stevie Grievelle jatkosopimus SJK:n kanssa
- Veikkausliigan mestariehdokkaan voittoputki katkesi
- Tanska kaatoi Hollannin – Pikkuhuuhkajilla tukala tilanne
- 10-0! Bayern München järjesti hurjat maalijuhlat seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Interin hyökkääjä jumissa Iranissa – ei pääse seurajoukkueiden MM-kisoihin
- Haastattelu: Paikallismedia vaikuttunut Toni Koskelan Kalmarista – ”Heillä on kaikki tarvittava sarjanousua varten”
- Ennakkopaketti Pikkuhuuhkajien Ukraina-otteluun: Mika Lehkosuon kommentit, mistä näet pelin
- Pikkuhuuhkajille tappio EM-kisoissa
- Athletic: Ranskalaisseura kiinnostunut värväämään Paul Pogban
- Ranskalaislegendan uran tulevaisuus pimennossa – ”Minulla ei ole vastausta”
- Stevie Grievelle jatkosopimus SJK:n kanssa
- Pikkuhuuhkajien avauskokoonpano Ukraina-otteluun julkaistu