Avainpelaaja vahvisti poistuvansa Bayern Münchenistä: ”Se teki tästä niin vaikean päätöksen”
Kuva: Getty Images
David Alaba piti tänään lehdistötilaisuuden, jossa hän kertoi poistuvansa Bayern Münchenistä tämän kauden jälkeen.
Alaban päätös ei suinkaan ollut sen suurempi yllätys, sillä Bayern-pomo Karl-Heinz Rummenigge kertoi jo pitkän aikaa sitten Alaban päättäneen poistua seurasta.
Alaban mukaan päätös oli hyvin vaikea. Itävaltalainen siirtyi Bayernin organisaatioon kesällä 2008. 28-vuotias Alaba on kuulunut Bayernin ehdottomiin avainpelaajiin jo vuosikausien ajan.
– Olen päättänyt poistua Bayernista kokeakseni jotain uutta tämän kauden jälkeen. Tämä ei ollut suinkaan mikään helppo päätös. Olen edustanut tätä seuraa 13 vuoden ajan ja Bayern on minulle hyvin tärkeä, Alaba totesi.
Alaban edustajat keskustelevat aktiivisesti muiden seurojen kanssa. Alabaa on viety siirtohuhuissa etenkin Real Madridiin ja osapuolet ovat tiettävästi päässeet jo yhteisymmärrykseen sopimuksesta.
– En ole vielä päättänyt, minne siirryn. Saa nähdä. Se ei ole salaisuus, että edustajani keskustelevat seurojen kanssa. On olemassa paljon huhuja, mutta keskityn mielummin loppukauden ajan Bayerniin. Keskustelen edustajieni kanssa, mutta saa nähdä, mitä tapahtuu.
Alaban mukaan Bayern yritti toden teolla saada avainpelaajansa jäämään seuraan.
– Agenttini puhuvat useiden seurojen kanssa ja he informoivat minua kaikesta. Kaikki Bayernissa yrittivät saada minut jäämään. Olen hyvin kiitollinen seuralle siitä ja sen vuoksi kyseessä oli hyvin vaikea päätös. Bayern on perheeni.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Edin Džeko lopettaa maajoukkueuransa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Katso video: Saksan Cupissa ennennäkemätön tifo – sosiaalinen media aivan haltioissa
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Katso video: Saksan Cupissa ennennäkemätön tifo – sosiaalinen media aivan haltioissa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite