Helmarien sankari Linda Sällström hymyili leveästi Ylen haastattelussa: ”Mietin ekana, voinko vaan juosta stadionin ympäri”
Kuva: Juha Tamminen
Töölön jalkapallostadionilla riitti perjantaina tunnelmaa tyhjistä katsomoista huolimatta, kun Helmarit varmisti EM-kisapaikkansa kaatamalla Portugalin 1-0 loppuhetken maalilla.
Ottelun ainokaisesta vastasi Linda Sällström, jonka osuma syntyi vasta 93. minuutilla. Maali oli Sällströmille, Helmarien kaikkien aikojen maalintekijälle, 47. osuma A-maajoukkueessa.
Ylen TV-haastattelussa leveästi hymyillyt Sällström sanoi, että hän jatkoi samalla linjalla kuin Amanda Rantanen, jonka kuuluisa ”naamamaali” toi joulukuussa Suomelle vähintään paikan EM-jatkokarsintaan.
– Mä jatkoin tätä teemaa, mikä meillä on ollut tässä nyt, että ootetaan vikoille sekunneille ennen kuin ratkaistaan. Sehän maistuu vaan makeemmalta silloin!
Sällströmin mukaan hänellä oli ”ihan sairaan hyvä” tunnelma, kun hän tajusi laukauksensa menneen verkon perukoillle.
– Mä oon vähän semmonen, että mä en tykkää, kun ihmiset tulee vähän liikaa iholle, ja sit kaikki tulee halaamaan. Mä mietin ekana, että voinko vaan juosta stadionin ympäri ja kaikkia pakoon, ettei joudu kasan alimmaiseks. Mutta ihan hyvinhän tää näinkin meni!
Voittomaalin tekijä ei vielä osannut sanoa, miten kisapaikkaa juhlistetaan.
– Ei olla mietitty juhlia vielä. Meillä on ollut kaikki fokus tossa pelissä. Jos jotain hyvää ruokaa ja jos jonkun hyvän kakun sais, niin se olis hirveen kiva!
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Virallista: PSG sai haluamansa jättisiirron
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- The Athletic: MM-kisamaalle uusi päävalmentaja
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Uskomaton peli Ruotsissa – Otso Liimatta koki erikoisen 25-minuuttisen
- Juoksuun vaihtanut ex-jalkapallolupaus, 19, petti pahasti yleisurheilun EM-kisoissa
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Pitkä odotus on ohi – IFK Mariehamn voitti!
- HJK vahvisti hankinnan Serie A -seurasta
- Veikkausliigaan uusi pakkihankinta – taustaa isoista seuroista
- Komea ura päätökseen – ”King Ciro” lyö nappulakengät naulaan
- Iso voitto Veikkausliigassa – jatkopaikoista on nyt hurja taistelu
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Nytkö vasta se tapahtui? – PSG osti MM-sankarin