Saksalainen jalkapallojohtaja ehdottaa palkkakattoa futikseen – kritisoi avoimesti Espanjan ja Italian seuroja
Kuva: Getty Images
Saksan ylimpiä jalkapallosarjoja hallinnoivan DFL:n toimitusjohtaja Christian Seifert on nostanut esille syvän huolen koronakriisin jalkapallomaailmalle aiheuttavista talousvaurioista. Seifert esitti ratkaisuksi palkkakattoa eurooppalaisessa jalkapalloilussa.
– Se on kova pähkinä purtavaksi. Olisi kuitenkin järkevää harkita sitä (palkkakattoa). Koko eurooppalainen jalkapallo tulee olemaan tämän kriisin jälkeen taloudellisesti massiivisesti kärsinyt, Seifert huomautti etälehdistötilaisuudessa keskiviikkona.
Palkkakatto on urheilupiireissä tuttu etenkin Pohjois-Amerikan ammattilaissarjoista, myös jalkapallosarja MLS mukaan lukien. Seifertin mielestä se soveltuisi myös Eurooppaan.
– Meidän pitäisi löytää alan suurimpaan menoerään sellainen ratkaisu, joka olisi mahdollista eurooppalaisen lainsäädännön puitteissa. Minä uskon, että jalkapalloilijat tienaisivat edelleen varsin hyvin myös palkkakaton kanssa.
Seifert jyrähti samalla painokkaasti myös kansainvälisen seurajalkapallon suuria suunnitelmia vastaan. Hän ei pidä pohdintoja uusista kilpailuista järkevinä.
[readmore from=Koronavirus]
– Kun kuulen ja näen, millaisista summista suunnitellun Superliigan kohdalla puhutaan tai ei puhuta – ei minulla suoraan sanottuna ole sellaista tunnetta, että jalkapallon suurmaat Espanja ja Italia ovat täysin ymmärtäneet, mitä suunnitelma tarkoittaa.
Seifertin mielestä Bundesliigan suurimmat seurat Bayern München ja Borussia Dortmund ovat ilmaisseet selkeästi lojaaliutensa Bundesliigaa kohtaan Superliiga-suunnitelmien sijaan.
– Tällaista ilmoitusta joudutaan vielä etsimään muissa maissa, Seifert totesi.
Lähde: Transfermarkt
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?

- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Huuhkajien ex-valmentaja Roy Hodgson, 78, palasi – heti voitto!