Tuntuuko olo vanhalta? – Didier Drogban ja Samuel Eto’on pojat otsikoissa viikonloppuna
Kuva: Getty Images
Afrikan kaikkien aikojen tunnetuimpien pelaajien joukkoon kuuluvien Didier Drogban ja Samuel Eto’on pojat nousivat jalkapallomaailman otsikoihin viikonloppuna.
Ranskassa vuonna 2000 syntynyt Isaac Drogba sai ammattilaisdebyyttinsä sunnuntaina Italian neljänneksi ylimmällä sarjatasolla. Serie D:ssä pelaava Folgore Caratese vaihtoi Norsunluurannikon kaikkien aikojen pelaajan Didier Drogban pojan kentälle kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa. Folgore Caratese voitti vastustajansa Saluzzon lukemin 4–1. Nuorempi Drogba on aikaisemmin edustanut Guingampin reservijoukkuetta sekä Chelsean juniorijoukkueita.
Viikonloppu oli myös ikimuistoinen Etienne Eto’olle. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu Etienne teki kaksi maalia ja antoi yhden maalisyötön, kun Kamerun voitti Mosambikin lukemin 4–1 alle 20-vuotiaiden Afrikan mestaruuskilpailussa. Seurajoukkuetasolla Real Oviedon juniorijoukkuetta edustava Etienne pelasi Kamerunin pelipaita päällään ensimmäistä kertaa virallisessa ottelussa.
Ensimmäinen maali syntyi jo ottelun seitsemännellä minuutilla. Etiennen huima vapaapotku yllätti Mosambikin maalivahdin täysin. Toinen maali syntyi rangaistuspotkusta ensimmäisen puoliajan lisäajalla.
Täyttä itseluottamusta nauttiva nuorempi Eto’o haluaa pois isänsä varjosta.
– Elämässä on aina paineita, olit kenen poika tahansa. Yritän vain nauttia urastani ja näyttää mihin pystyn. Isäni on aina ollut iso osa elämääni. Olen aina ihaillut häntä. Haluan oppia häneltä ja kulkea samoja jalanjälkiä, Etienne kommentoi CAF medialle.
– Haluan paremmaksi kuin isäni. Tiedän, että se ei tule olemaan helppoa. Odotan aina innolla, että pääsen kentälle antamaan kaikkeni. Olen valmis tekemään paljon töitä ja isäni on aina antamassa neuvoja ja tukea.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Etelä-Korean presidentti tulistui maan pudottua MM-kisoista: ”Olen täysin ymmälläni”
- MM-kisojen tähtipelaaja ylisti Cristiano Ronaldoa – ”Hän on roolimalli”
- Hollannin hyökkääjä sai surullisia uutisia kesken MM-kisojen
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Granit Xhaka neuvottelee siirrosta Valioliigan suurseuraan
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran