Wolves – Leeds: Maalit ideana

Valioliiga
Wolves – Leeds
Perjantai 19.02. klo 22:00
Viikonlopun Valioliigat käynnistyvät perjantaina keskikastin koitoksella, jossa Wolverhampton yrittää kammeta Leedsin ohi sarjataulukossa. Molempien loppukaudesta on tulossa kuitenkin seesteinen, sillä putoamisesta ei ole sen kummempaa vaaraa kuin yltämisestä europaikoillekaan.
Wolves on kaikesta päätellen sopeutunut tärkeän Raúl Jimenezin poissaoloon, vaikka suuren loven se Wanderersin tehoihin on tehnytkin. Viimeisimmässä Valioliigan ottelussa Nuno Espirito Santon suojatit ottivat revanssin Southamptonista pudottuaan näille FA Cupissa muutama päivä aikaisemmin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Wolves elää etenkin puolustuksensa onnistumisesta, eivätkä sen vastustajat normaalisti maalipaikoilla juhlikaan.
Ennakkoluulottomasti pelaava Leeds yrittää dominoida aggressiivisella prässillään ja omia peliväline omakseen. Marcelo Bielsan joukkuetta on kunnioitettava ennakkoluulottomasta taktiikan toteuttamisesta, mutta viime ottelussa Arsenalia vastaan huomattiin jälleen, ettei joukkue ole haavoittumaton. Bielsalla on harminaan lukuisia poissaoloja, jotka vaikuttavat etenkin puolustukseen.
Lyö vetoa ottelusta:
Leeds on ollut varsinkin vieraissa todella maalirikas joukkue ja se on varmasti aktiivinen illan ottelussa. Tämä puolestaan avaa isännille omat mahdollisuutensa. Maaliodottama ottelussa on hieman keskimääräistä suurempi ja runsasmaalisuuteen liittyy vetosuosituskin: Ottelussa yli 2.5 maalia kertoimella 1,90.
tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa.
Lunasta n tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa