Zinédine Zidane poltti kääminsä: ”Sanokaa minulle päin naamaa, että haluatte minut ulos”
Kuva: Getty Images
Real Madridin päävalmentaja Zinédine Zidane jyrähti median edustajille perjantaina lehdistötilaisuudessaan ja vaati heiltä kunnioitusta.
Zidane johdatti Madridin viime kaudella La Ligan mestariksi ja Espanjan Supercupin voittoon, mutta kuluva sesonki on ollut Los Blancosille haastava.
Madrid on La Ligassa kolmentena, mutta se on jäänyt kymmenen pisteen päähän sarjakärki Atléticosta, joka on pelannut ottelun vähemmän. Mestarien liigassa Zidanen suojatit selvittivät tiensä pudotuspeleihin, mutta Copa del Reyssä tuli lähtö jo kolmannella kierroksella, kun vastaan asettui kaksi sarjaporrasta alempana pelaava Alcoyano.
Ailahtelevat tulokset ovat johtaneet siihen, että Zidanen tulevaisuudesta ja mahdollisista potkuista on käyty paljon keskustelua mediassa, mikä ei ole ollut ranskalaisvalmentajan mieleen.
– Minua naurattaa se, kun kysytte minulta, miksi saatan olla ärsyyntynyt, sanoi Zidane BBC:n mukaan.
– Minä en ansaitse tällaista kohtelua lehdistöltä. Me voitimme liigan viime kaudella, ja toivoisin hieman kunnioitusta.
– Olemme ansainneet oikeuden taistella La Ligan mestaruudesta tällä kaudella, antakaa meille edes tämä kausi. Ensi kaudeksi tarvitaan muutoksia, mutta antakaa meidän, viime kauden mestarin, taistella siitä myös tällä kaudella.
– Siitä ei ole kymmentä vuotta, se oli viime kaudella. Antakaa vain hieman kunnioitusta siitä, mitä olemme saavuttaneet. Te (lehdistö) puhutte paljon. Sanokaa minulle päin naamaa, että haluatte minut ulos seurasta, älkää vain selkäni takana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen

- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti